Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. joulukuuta 2012

Piti ostamani

























Tämä piti ostamani tänään,
mutta työn kannalta oli ilo,
etten kerrassaan ehtinyt tehdä itse ostoksia!
Alehan alkoi oikein rytinällä, fine!
Huomenna sitten!

Ohut untuvatakki,
tarkoitettu normaaleille ihmisille päällystakiksi ja
niin minäkin aion käyttää,
mutta myös ns. välitakkina toisen alla mulle vilukissalle pakkaskeleihin.
Olisihan siellä vaikka mitä kivaa uutta,
tämä vaan olisi nyt niin ajankohtainen.

Ja tietysti Seppälästä!
Kurkkaa täältä tammikuun Lookbook!



Niin tekisi mieleni tehdä taas Polyvore -kuvia,
mutta hitsi vie, kun sinne jää koukkuun ja aikaa palaa.
Linkistä löytyy mun vanhoja kuvia vuoden takaa ja vanhempiakin.
Osa on säilynyt ihan "kasassa", joidenkin asettelut ovat menneet hieman vinks-vonks!

Ketä kiinnostaa, suosittelen tutustumaan!
Enimmäkseen siellä pyöritään muodin parissa,
mutta löytyy sieltä paljon muutakin.


































Yllä oleva kuva on Polyvoressa tehty kuin myös etusivun kuvakin.
Kaipa tämä talvi mulle jo riittäisi ja kaipaan kesäisiä aaltoja!



tiistai 26. lokakuuta 2010

Kaverille kans























Lupaamani ...

Ota oikealta sivulta Polyvore-sivulinkki.
Siellä kun klikkaat kuvaa,
saat sen suuremmaksi, selvemmäksi.

Kerro, oliko mieluisia?!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kohti Intiaa

Mie tykkään,
sie tykkäät
raikkaista mausteisista Intian väreistä

Miellyttääkö valinnat!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pirteää tehokkuutta

Pirteää,
iloista,
mielikuvituksellista,
varmuutta,
tyylikästä,
muttei liian kallista,
siitä on sisustaja tehty.


Tekosyy leikille

Tulipas niin runsas.

Vaan kaikki matsaa toisiinsa
eli ammattikielellä tuotteet on koordinoitu.

En epäile Tekosyyn maksukykyä,
mutta tuotteet ovat kohtuullisen edullisia,
ei mitään Balmainin pöksyä joukossa.
Tämä tekeekin kasailemisesta hieman haastavampaa.

Siis soppailemaan!

Saaristoon

Saariston Sailalle,
palstalle!

Terveisiä Ransulle ja Viljolle!


lauantai 23. lokakuuta 2010

Maalaisromantiikasta hevikonserttiin

Maalaisromanttinen hevimamma,
toivottavasti jälkimmäinen
pitää vielä paikkaansa,
jos ei, niin valitsin vaatteet ihan väärin.

Ole hyvä, Liisa Ihmemaasta!

"Rätei ja lumpui"

On se kumma,
päivät pääksetyksin pyörittelen
"rätei ja lumpui",
samaa intoa riittää vielä yömyöhällekin.

Julkitulleet lukijani ovat harvassa,
olen heistä kustakin saanut jonkinlaisen vision,
useampaa en ole kuuna päivänä tavannut.

Mutta sallitteko
että puen teidät?
Kommenteissa voinette ilmoittaa,
jos asia ei sovi.

Saakoon ensimmäisenä asunsa aktiivisin kommentoijani Tuksu
Wanhasta Mummulasta.
Kliksillä kuva suurenee.

















Ja tietysti myös miehensä Ahti
























Olkaa hyvät!

Tuotokset on valmistettu Polyvoressa.
Sieltä löytyy useita sivuja kuvaleikkejäni.
Kuka onkaan seuraavana vuorossa,
"innokkaimmat" voivat ilmoittautua, hih!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Koukuttunut

Olen koukuttunut Polyvoreen.
Värkkäyksiäni löytyy täältä.
Alaspäin rullaten löytyy kaikki
sivua kääntäen.
Joihinkin kilpailuihin olen ottanut osaa,
hauskaa.
Etusivun kuvankin tein siellä.
Ja menenpäs jatkamaan...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kollaaseja Polyvorella

Tykkään vaatteista, muodista ...
tykkään kuvataiteista (taidehan on näistä kaukana mutta joka tapauksessa sommittelua ainakin) ...
tykkään kuvankäsittelystä.

Wautsi kun löysin tämän Polyvoren!
Se on sivusto, jossa voi leikkiä vaatteilla, kuvilla ...
Sieltä löytyy kymmenien, jos ei satojen, kuuluisiempien suunnittelijoiden kokoelmia.
Nettisivut, joilla ed.m. tuotteita on kaupan, tuotteiden tiedot jne.
Paljon aiheita ja asiaa muodista ja trendeistä yleensäkin.

Allaolevia olen leikkinyt/kasannut kuin pikkutyttö,
noh riisun ja puenhan mä töissäkin nukkeja.
Mä en ikinä aikuisena pääse nukkeleikeistä,
vaikka lapsena ne ei ollut ollenkaan mun suosikkipuuhia.


Eilen kasattu syysteema,
mua miellyttävistä vaatteista.




























Tämä lie ensimmäinen koosteeni Polyvorella.

























Lorealilla on kilpailu siellä ja tällaisen tein osallistuakseni.




















Tämän tein ensin,
mutta tuo metrokartta tupsahti tuonne kuvan taakse
enkä saanut sitä enää poiskaan.




















Ihan kunhan vain, night ...
























Tämä myös, kunhan kokeilin ...
























Talbotsin kilpailuun tällainen kollaasi.




Maineikasta, hintavaa Balmainia,

tämän asukokonaisuuden hinta oli useita kymppitonneja!
Kyllä mun päälle kelpais.