torstai 30. joulukuuta 2010

Joulusta vielä

Saimmepas mekin kotiin kauniin amarylliksen,
aatonaattona,
juuri kun olimme lähdössä reissuun.
Silloin siinä oli yksi kukkanen auki.
Jänskätti kuinka se pärjää ilman valvovaa silmääni pyhien yli,
mutta hienosti.
Kaksi komeaa uutta kukkaa oli auennut
ja nyt siinä on jo viisi,
nuppuja pukkaa edelleen.
Upean punainen.
Kiitos S ja J!



Kotimatkalla,
tupakkitauolla jossain Kestilän kulmilla.
Aurinko oli juuri laskemassa ja
paksun lumen peittämät pusikot olivat kauniita,
satumaista.


"Kotisilta" häämöttää,
se uusi,
tuosta rampista ylös ja
tiukka, lähes ympyränmallinen kaarre kotia kohti.
Silta on koristeltu vaihtuvin valoin,
sinistä nyt kuvassa,
joskus punaista tai vihreää.
Piti tässä näkyä myös Marskin korvat,
sylissä istua täpötti lähes koko matkan,
väliin yritti nukkuakin poikittain,
vaan pikkasen liian pitkä siihen paikkaan
jotta olonsa olisi ollut täysin rento.


Rumankomeita kippoja,
olin heittämässä roskiin,
mutta jotain näissä on,
kaappiin lykkäsin.
Olivat uusimman ulkolyhdyn mukana laatikossa,
sisälle lyhtyyn aseteltavaksi kai,
mutta en mie niitä siihen,
en millään.
Mieleen noista tulee tinattu kristalli,
liekö sellaista!


Joulunviettopaikkamme
kuvat olivat kaikki kovin hämyisiä,
niinhän sydäntalvena kuuluukin.
Tässä paikan päärakennus maaliskuussa -09.


Soilelle kuva alla,
mitä puuta tämä levy jäljittelee?
Luonnossa ihan pikkuisen punertavampi,
mutta vain vähän.
Ei se ole koivua, ei mäntyä, ei kuusta ...!
Minusta tosi onnistunut puujäljitelmä.
Tätä on käytetty lomapaikkamme saunan pukuhuoneen vessan puoliväliseinänä.
Jo heti ekakerralla kun näin,
tämä jäi silmäämiellyttävänä mieleen.
Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!

3 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Meinasin sanoa, että "Miks ei muka kuusta?" Mutta enpäs vielä sanokkaan.

Soile kirjoitti...

Ihania kuvia ja kippoja:)
Minusta tuo puu on ihan tammipetsattu ja nimenomaan antiikkitammipetsi:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ahti kommentista ja kiitos Soile myös vastauksesta!

Niin miekin katselin ja kuusi olisi ollut lähin, mutta eikös sen oksan kohdat ole yleensä hyvinkin pyöreitä!! Kyllähän Ahti "Oksat" tuntee?!

Pike