sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Vedenalaiset


















Akvaarioharrastus tuli meille vahingossa jo vuosia sitten.
Teimme ulkolammen ja siihen halusin kaloja. Kultakalat pärjäävät kesällä ulkona ja erittäin hyvin viihtyivätkin ja lisääntyivät. Tuli syksy ja enhän voinut niitä lopettaa, niinpä hankimme pienen akvaarion. Vuosia kalaystävät muuttivat kesäksi ulos. Nyt olen poistanut lammen ja kalaset asuvat vallan sisällä, otimme parit monnitkin sinne, kolme kultista on ollut maksimimäärä.

Nykyiset kultikset ovat toista sukupolveamme eli ulkona lammessa syntyneitä. Edellisten nimet olivat mm. "normaalimuotoinen" Norman, komean perhospyrstön omaava Pyrstö ja korkeaniskainen Mörrimöykky.
Nykyiset ovat saaneet nimensä koon mukaan Pii on pieni, Paa on paksu. Pii on sokea ja syö kai vähemmän, hyvin kuitenkin ystävä auttaa ja sen opastamana Piikin hoksaa missä ja milloin on ruokaa.
Meillä on ruoka-automaatti ja siten voimme jättääkin kalat ilman hoitajaa joksikin aikaa.

Monni-Manni on albiino ja Onni-Monni on tavallinen tummanruskea ja sekin on toista polvea meidän kasvatti. Sisarensa Aila ja Matti muuttivat tuttavaperheeseen lasten iloksi, nimiä saivat lainata lasten mummo ja pappa.

Edelleen jatkuu kylmä pohjoinen tuuli. Lenkillä koiran kanssa oli vain 11 astetta. Jalat vetävät lähes joka kerta merenrannalle, kuinkas muuten.

Päivän ilonaiheet

Lenkillä olisi pitänyt olla kamera mukana. Kaupungin eteläosia halkova suuri oja oli vesirajasta keltaisenaan rentukoiden värittämä, komeeta. Puna-ailakit aloittelevat kukintaansa, kuin myös pihlaja piakkoin.

Pikkumies oli isänsä kanssa syömässä. Aikuiset miehet grillasivat pihvit ulkona ja me teimme "sisäruoat", ranskalaisia uunissa ja grillijuureksia pannulla, keittelimme kahvit. Ainoa hyödynnettävä kasvi on pihallamme tällä hetkellä ruohosipuli, sitä oli pikkumiehen välttämättä saatava hakea ja silputa juuresten päälle.
Ruoka oli loistavaa.

Suunnittelimme myös kesäistä juna-meriristeilyä, pikkumies, pappa ja tämä mummeli. Junat, etenkin veturit kiinnostavat pikkumiestä erityisesti ja syykin on ilmeinen, papan ammatti ennen eläkevuosia.
Kuin myös innolla odottelemme tiistaista sirkusesitystä.

Ei kommentteja: