perjantai 3. syyskuuta 2010

Sipulin piilotusta



















Kakskyt vaille kakstoista
tulivat mies ja koiruus kurkkaamaan
olenko mä elossa lain,
niin lahjakkaasti nukuin vielä.
Apuva, mulla oli hammaslääkäri kahdeltatoista!
Olis voinut vähän vilkaista muistilappua vakkaripaikassamme,
mainitsinkin asiasta viimeksi iltamyöhäisellä
ja useinhan miekin muistuttelen, ääääh.

Pikkusen kiukkusena (kenelle?)
ampaisin keskikertaan,
kuppi kahvia ja tupakka,
hammaspesulle alakertaan
ja vaatteet niskaan ...
ehdin ...
hammaskivenpoistolle.

Olisiko aloituksen ansiota,
ehdin tänään vaikka mitä.

Piilottelin mm. nämä sipulit pihalle.
Saa nähdä piilotinko niin hyvin
ettei niitä enää ikuna näe!















Muutenkin piha on jo syyskunnossa,
siitä vain lunta pintaan.
Kesäkamat on varastoitu.

Vähän jurppii tää kesä,
eihän se kestänyt kuin kuukauden.
Kesäkuu oli täällä pohjoisessa vilpoinen,
heinäkuu hyvä ja onneksi lomakuu,
elokuu on muistuttanut lokakuuta.

Sunnuntaina on isot pippalot Hesassa,
firman 80-vuotispäivä, sinne siis ...
Hiukka haussa on vaatetus,
pari työpäivää on vielä aikaa hankkia
tai onhan noita kotonakin,
en tuollaisista stressaa.
Huvittaa vain lennot
kun trendinä on niittiä ja killutinta,
pitänee laittaa asustus omaan pussukkaan
ettei tartte ihan riisuutua* turvatarkastuksessa.

Ps. Finspelillä tarkastin
riisuutua kuin myös
riisuuntua ovat oikein! Höh!

2 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Anteeksi tulin, Pike-Ystävä, pyytämään, kun olen ollut niin omissa maailmoissani, etten ole jaksanut yhtään syventyä kenenkään blogeihin, enkä jättänyt mitään viestiä. NYT tulin kertomaan, siis tuon anteeksipyynnön lisäksi, että olen laittanut sinulle tunnustuksen omaan blogiini...tästä niin ihanasta blogista, joka on ollut oikeasti minulle oikein voimanlähteiden voimanläde! Kiitos kun Olet ja teet tätä hienoa blogiasi :)
ja KIITOS kun kaivoit minut esiin :) ja kiitos kun vaivauduit muistamaankin minut vielä pitkän ajan kuluttua :)
Olet Ihana!
tuksu

Pike kirjoitti...

Kiitos Tuksu kauniista sanoista yllä ja tunnustuksen osoittamisesta!

Itselläsi on niin kaunis, värikäs, tapahtumarikas, lämmöllä kirjoitettu, kuvitettu blogi että tämä omani tuntuu niin harmaalta. Vaan puollustelenko sen verta että työt lohkaisee niin paljon ajastani ja rajoittaa harrasteita, höh!