sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Loma lipsahti jo ...






















... vaan ei aivan kaikki päivät, viikko on vielä odotuksella.

Lomahan alkoi perinteisesti mökillä kokkotulilla makkaraa paistellen varsin leppoisissa mielin.
Olipahan koko yön telkkukin auki ja väliin heräsimme katselemaan juhannusjunan kulkua.
Enpä voi kehua kaupunkimme osuutta ohjelmassa, höh ... itsekö pitää kaikki keksiä!
Olisihan meillä ollut vaikka mitä mukavaa ja aiheeseen liittyvää esitettävää vaikka aamuyöstä olikin kysymys!!!

Marski oli tietysti juhannuksenvietossa mukana, ainakin makkaroiden, lokkien ja sorsien tiirailussa.































Viikon vietimme kolmistaan koiruli mukaanlukien jo vakiintuneissa paikoissa Pohjois-Savossa.
Sitten hakasimme pikkumiehenkin mukaan ja valloittavassa seurassaan olimmekin seuraavat pari viikkoa reissun päällä.






























Kalasteltiin monin muodoin ...































Tätä ei nyt enää voisi sanoa kalalammeksi!

Lomalle lähtiessä se oli täyttynyt salaattirivejä myöten ja viimeisenä lomapäivänä se oli täytettävä loppuun.
Reunaman kasvit olivat hujahtaneet kolmessa viikossa niin pitkiksi ja kiitos kovien merituulien,
ne kaikki makasivat uusien perennojen päällä,
jotka laitoin just ennen lomaa.
Eipä siinä muu auttanut kun siirrellä osa istutuksista tuohon keskelle, paremmille paikoille.

Valkoinen "tomu" salaattien ympärillä on ruisjauhoa!!!
Etanat ovat myös ihastuneet viherruokaani ja muistin joskus kuulleeni,
että "jauhoaita" estää niiden kulun eväiden kimppuun, tukahtuvat jauhoihin.
Tiedä häntä, ainakin muutamina ensipäivinä on auttanut.
Entäs sitten kun kastuvat tai jauhoista tykkäävät öttiäiset löytävät apajat?!
ps. Ruisjauhoja siksi, että se oli lähes ainoa jauho mitä meiltä löytyi ja
päiväys oli vanhettunut ... sellainen jauhopeukalo meillä täällä emännöi!

Kiviksi olin suunnitellut vanhoja tiiliä mökiltä,
mutta laiskuus voitti, puutarhakauppa oli lähempänä.

Mieskin kehaisi lopputulosta, on kuulemma niin mun näköinen ...
olen samaa mieltä!








sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kukkia ja vain kukkia





























Kalalampikin alkaa pikkuhiljaa täyttyä.
Viime vuonna laittamani perennat pärjäsivät talven yli hyvin
ja tänään laitoin muutamia lisää
sekä salaattien siemeniä ja sitruunamelissaa.
Seuraavaksi pitäisi laittaa tuohon keskelle jonkinlainen oleskelupohja,
olisiko ne vanhoja tiiliä mökiltä?!
Ja siihen sitten jonkimoinen pilari ja jakkara!!!

Tänä vuonna ihastuin noihin kuivakukkiin,
eka kuvassa daalian kanssa.
Niitä tuli myös haudoille.

Mihinkä upposi ne ostamamme kymmenen säkkiä multaa?
Kuinka paljon multaa ostavat todelliset kukkien kasvattajat?!





keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pitkästä aikaa ...

Hups heijaa, kuvat tulivat just väärässä järjestyksessä.
Sen se teettää kun taukoa pitää
ja muutenkin tämä blogspotin tekoilme on muutunut.
Piti laitta Crome, kun muuten en todellakaan saanut tätä blogia toimimaan ...
tai enhän mä sitä laittanut vaan mun kiltti veli.


























Joka tapauksessa tämä xxxl:n kokoinen neuletakki on valmis,
oli kiva tehdä.
Väri on kuvissa väärä,
se ei ole noin harmaa vaan huomattavasti ruskeaan sävähtävä.
Ja kun lankaa jäi,
syntyy parastaikaa myös vastaavanlainen slipoveri.







Ja pikkumiehen auto odottelee leikkijää.
Muutama lisävaruste on kuitenkin löytänyt paikkansa kevään aikana.



























Ei ole uusin ajopelimme tuliterä auto,
vaan tällainen lihasvoimalla kulkeva.
Mies on halunnut tätä jo pitkään ja
vihoviimein löytyikin.



























Marskin kevätposeeraus,
jopa aurinko häikäisi silmiä.
Tänään olikin tuo paiste ihan on-off-linjalla,
mutta kylmää, niin kylmää.




























Pari viikkoa sitten näkyi vielä joitakin lumikasoja,
enää ei.
Krookukset kukkivat nopsaan ja lysähtivät vieläkin nopeammin.
Nyt on näiden vuoro.
Mitään kesäkukkaa ei voi vielä edes ajatella meidän tuuliselle pihalle.
Koivun lehdykäiset ovat kynnenkokoisia jne....



keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Blogspot ei vastaa ...

Todella ongelmia blogspotiin pääsyyn,
en jaksa taistella tämän kanssa ....
siis paussia pitää!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kutoo ...


Pitkästä aikaa olen paneutunut kutomaan jotain isompaa, ihanaa!
Sain mieheltä "luvan" tehdä hälle neuletakin,
iso mies, iso mielenkiintoinen askare.
Lupaa kysyin, koska tiedän,
ettei hän ole kovin innokas neuleidenpitäjä.
Tästä on tarkoitus tehdä ns. parempi neule.
Niinpä satsasin hyvään lankaan
eli SandnesGarnin Duettiin,
sisältää 55% puuvillaa ja 45% merinovillaa.
Malli on tehty ohuesta villalangasta,
pelkää villaa en halunnut,
jotta neuletta voisi pitää ympärivuotisesti
ja että siitä tulisi napakka.
Teen tätä hartaudella ja hyvin.

Tänään oli poikkeava työpäivä,
muualla kuin omassa pisteessä.
Kivaa pitkästä aikaa,
jätinhän varsinaiset keikkahommat jo aiemmin.

Lauantaina on jänskä päivä.
Menen kampaamon niillä mielin,
että jotain radikaalia saamme aikaiseksi.
Leikkautan ensin joka karvasta kaiken huonon ja kuivan pois
ja se on paljon.
Sitten katsomme mitä jäljelle jää ja
minkälaisen tukan kampaaja saa lopuista aikaiseksi.
Ihan lyhyttä tukkaa en haluaisi,
mutta jos on pakko niin sitten on!

Ensi viikolla on myös aika kuulla sydänseurantalaitteen tuloksista
ja mahdollisista "seuraamuksista".
Epäilen, ettei mitään ihmeitä sieltä löydy ja hyvä niin,
jotain "ensiapua" olisi kuitenkin hyvä saada akuutteihin "häiriöihin".

Viikonvaihteessa saimme yllättävän surullisen uutisen lähisuvussa.
Olen niin pahoillani veljeni ja lastensa menetyksestä.






sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Loma oli ja meni


























Istuttiin monet kerrat nuotiolla,
potkuteltiin jäällä,
laskeskeltiin mäkiä,
saunottiin ...
rentouduttiin puolitoista viikkoa ja
hyvää seuraakin oli.





































































Tosin muutama viimeinen päivä meni lievästi kuumeillessa
ja yskän kourissa.
Kotiin päästyämme sama tauti kaatoi miehen sänkyyn muutamaksi päiväksi.

Illatsut kudoskelin sukkia kolmet parit.
Ohessa myös aiemmin tehdyt kauluri ja pipo pikkumiehelle.




















Yläkerran porrastasanteelle syntyi matto entisestä seinävaatteesta.
Kangassuikaleet ovat huonekalukankaiden näytesuikaleita.
Tästä on tullut mieleen mummolan kynnysmatto,
joka oli tehty pienistä paloista kangasta ja
oli samalla tavoin kolmiulotteinen.

Pääsiäispäivät ovat olleet auringonpaistetta täynnänsä.
Öiden ankarat pakkaset ovat saaneet aikaiseksi mahtavat hanget.
Niinpä olemme tehneet Marskin kanssa pitkiä lenkkejä jäällä,
jolla ei tarvinnut noudattaa reittejä, kantavuutta on joka paikassa. 


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kopinaa kuistilla

Tavaran taajuus on meillä kai kuistissa tiiviimmillään.
Tilannetta helpottamaan hankittiin käsine-, pipo- yms. laatikosto.
Olipas vaikea löytää sopiva!
Tarjolla kyllä oli ihan komeita lipastoja,
mutta ne eivät oikein tuohon tilaan tyyliltään sopineet.
Sitten mies bongasi tämän ... tai nämä kaksi,
just oikeanlaiset.




Aiemmin ylläolevia koreja kannatellut ompelukonepöytä
jouti tänne ylös ... karsean puhdistamisen jälkeen!




Marski tietysti puuhissa mukana.




Pikkumiestä odottelee villasukkapari.
Vanhassa talossa on lattiat hieman vilpoiset ja
tähän asti on lainailtu mummelin sukkia tarvittaessa.
Jo vain on valmistunut kauluri ja pipokin, toinen sukkapari työn alla.
Hieman ihmetyttää kun nykylapsilla ei villasukkia käytetä.
Onhan tämän päivän kengät lämpimiä,
mutta ...







Ihana junakortti löytyi kaappien kaivelussa.
Tämä aihehan on se must pikkumiehen mieleen!

Loma lähestyy ...
ja mä sitten vaan velttoilen ja huilaan, joo!



























Ps. Mies tuli suorastaan kiihtyneenä koirulin iltalenkiltä.
Siellä sataa taaaaaaas lunta!
Hän on suhtautunut noihin lumimääriin kohtuullisen tyynesti,
mutta ehkä se alkaa riittää jo hällekin.