sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Äänekästä huurua



























Päivä pilvessä,
maa kuurassa,
mutta kaunista oli.

Äänioikeus on käytetty.
Eka kertaa oli meidän äänestyspaikallamme jonoa,
toivottavasti se merkitsee korkeaa äänestysprosenttia.

Kaksi henkilöä oli mielessä,
mutta jo pari viikkoa sitten käännyin toisen kantille.
Uusi ehdokas mulle.
Viimeksi hän oli hilkulla päästä valtuustoon,
nyt mä varmistin, että pääsee!

Radiosta kuuntelin keskustelua,
kuinka paljon ehdokkaan ulkonäkö merkitsee?!
Kyllä se merkitsee, ainakin mulle!
Mä en ymmärrä ehdokkaita,
jotka laittavat itsestään niin puleeratun ja laitetun kuvan mainoksiin,
ettei oma äitinsäkään tunne.
Mielestäni he eivät seiso sanojensa takana,
jos oma arkinen naama ei heille itselleen kelpaa.
Toki kuva voi olla kuvaamossa tätä tiettyä tarkoitusta varten kuvattu,
mutta ammattitaitonen kuvaaja osaa siitä hyvän tehdä
ilman kampaajaa, ammattimeikkiä ja uusia vaatteitakin!
Mie en siis usko epätodelliseen kuvaan ja
sen kuvan antajaan/kantajaan,
henkilön uskottavuus kärsii.





















































































































Valoa ja pönttöuunien lämpöä tarvitaan.

Tästä lampusta mulla tuli mieleen ...
Että se on meille hyvä,
sopii huoneeseen ja suorittaa hyvin tehtävänsä,
siltä osin siis piste.
Mutta mitä lie mieltä sisustajat!
(hox, ei kysymys- vaan huutomerkki)
Onko tuo retroa, vanhanaikaista, klassikkoa, tyylitöntä ...!


Mikä-lie-olikaan tuo isohko palmu,
joka mädännytti yhden oksansa.
Sen pelastuneet osat laitoin veteen,
jos vaikka juurtuisivat,
voinen sitten palauttaa multiin.
























Kas vain,
mulla on monta lähes samanlaista villapaitaa!
Eikä tässä vielä kaikki,
kaltaisiaan on vielä yksi puuvillainen ja
yksi on puikoilla.

Nuo ovat nyt oikein passeleita töihin,
vaihtoehtoja jakulle.
Materiaali on akryyliä,
jota olen aiemmin kammonnut kauhulla.
Viime talvena kuitenkin pari sellaista ostin ja
muutin käsitystäni materiaalista, ei hullumpia.

Silloin myös ihan riskillä heitin ne kaikki, eriväriset
yhtä aikaa koneeseen villaohjelmalle tosin ja mitä tapahtui!
Luulin niiden nukkaantuvan toistensa väreistä kamalannäköisiksi,
mutta ei, ei ollenkaan ja muhevuus vaan parani.
Nyt koneeseen heitin nuo ja
pieni ajatus valko-harmaa-vihreästä tekokuitupallosta oli mielessäni.
Mutta katsokaas kuinka raikkaanvärisiä edelleen,
eikä nypyn nyppyä toistensa väristä.
























Nyt kiharat ovat asettuneet paikoilleen ja
mullekin on selvinnyt kuinka haluaisin niitä muokattavan.
Kova kiusaus on ollut itse sakset käteen ottaa ja vähän ohentaa tietyistä kohdin,
mutta olen malttanut mieleni.
Toivottavasti kampaajalla on aikaa keskiviikkona!



lauantai 27. lokakuuta 2012

Noidat töissä

























Kauhistuttavaa Halloweeniä!



















































perjantai 26. lokakuuta 2012

Myymälän valtaus

















kuva: julkiset kuvakokoelmat


Noidat valtaavat myymälän!

Työkaverit olivat laittaneet vapaapäivänäni hienot halloween-somistukset.
Niinpä huomenissa töihin saapuu noitia.
Yritän muistaa ottaa kameran mukaani!
Aiemmistakin noidista mulla on kivoja kuvia,
mutta enpä viitsinyt alkaa niitä nyt etsiä.
Toivottavasti huomiset kuvat ovat julkaisukelpoisia!

Nauroimme, että olemmeko noitia koko viikon,
kun pyhäinpäivä on vasta ensi viikolla,
onnistuis meiltä!
Halloweenbileitä on kuitenkin jo tulevana viikonloppuna eri kapakoissa.

Pitänee kaivaa sopivaa vaatetusta valmiiksi, mustaa.
Naamallehan mun ei tartte mitään tehdä!

Bööööööö!



torstai 25. lokakuuta 2012

Kun oikein innostuu ...

Tänään oli kaunis mutta kylmätuulinen sää.
Olin lähdössä koirulilenkille,
pikkumies päättikin lähteä mukaan.
Näin tapahtui pitkästä aikaa.
Pienempänä hän oli hyvinkin innokas,
silloin kierrettiin kaikki kiinnostavat ojanpohjatkin,
nykyään halukkuus on ollut valjumpaa.
Totta puhuen musta tuntui,
että nyt hän halusi varmistaa, etten ole liian kauan,
kiinnostavat hommat kun odottivat!















































Loppujen lopuksi teimmekin pitkän reissun.
Reitti oli pikkumiehelle uusi, se alkoi kiinnostaa ...
ja edelleen ne moninaiset ojatkin.
Kiersimme läheisen järven ja patikoimme takaisin tullessa,
ei tietä myöten, vaan luomusti lähes metsäpolkua, talven latupohjaa.

Eikä ollut kiire.
Niin lasten leikkikenttä uimarannalla
kuin myös urheilupaikka toisaalla, piti testailla,
samaten pikkukivien heittely järven hennolle jääkuorelle,
josta syntyi erikoinen syksyinen singahteleva ääni.

















































Ja sitten siihen mikä todella innosti!
Opetin hänelle värioppia
ja kuinka perusväreistä tehdään väriä mitä hyvänsä.
Nyt tapahtui väriensekoittelut ihan itse.


























Luin hänelle edellisen postaukseni ja voih!
Hän huolestui, että nyt on sitten pakko tehdä se tulppaani,
kun sen postauksessa mainitsin.
Eikä mitä! lohdutin.
Kyllä suunnitelmaa voi muuttaa ...
varsinkin taiteilijasielut ovat hyvinkin ailahtelevia!

Niinpä hahmottelun jälkeen alkoi syntyä talo.
Ensin se oli unelmien talo,
sitten iloisten värien talo,
viimeisenä ajatuksena oli talo syksyisillä väreillä!
Noh, työ jäi nyt kesken,
tietääkö kukaan mikä siitä vielä kehkeytyy!








































































Oman tekeleeni signeerasin ja piste!


Mutta ei ne tulppaanit kadonneet
siirtyivät vaan mun uudelle pohjalle!





keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kyllä me ollaan ylpeitä

Olin suunnitellut jatkavani maalaamista ja
ajattelin josko pikkumieskin haluaisi siinä samalla kokeilla,
tästä on ollut joskus puhetta hänen kanssaan.

Niinpä kävimme ostamassa parit pienemmät valmiit taulupohjat
ennenkuin haimme hänet koulusta.
Läksyt ensin ja kovin innokkaana hän odotti puuhan alkua.
Pyysin häntä hahmottelemaan taulun aiheen paperille.
Siitä sitten muutamin vedoin pohjaan.
Aihe oli heti valmiina
Titanic edestä.





























Siinä ei mummeli paljon ehtinyt omaa työtään jatkaa,
kun toimin pikkumiehen assarina.
Sekoittelin hänelle värejä, putsasin pensseleitä.
Tulosta syntyi huimaa vauhtia.
Hänhän on ollut aina kova piirtämään ja
eipä öljyväritkään pensselillä ongelmia tuottanut.

Pari tuntia ja työ oli valmis!
Ylpeä taiteilija työnsä äärellä.
Hän jo näyttelyä kanssani suunnitteli.































Isänsä tuli illalla saunomaan.
Saapuessaan pikkumies puuhaili ujonylpeänä vielä täällä ylhäällä.

Sanoin, että menehän ylös katsomaan,
mitä poikasi on tehnyt!
Ei kai mitään pahoja?! hän ihmetteli.
En vastannut.
Yllätys ja hämmästys oli suuri,
ylpeys pojastaan paistoi kasvoilla.
Syystäkin!

Yhdeksänvuotias lahjakkuus,
jolla on taitoja monenlaisia,
mielikuvitusta, luovuutta, hahmotusta, visioita, kekseliäisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja ...
Yleensä hän ei malttaisi keskittyä yhteen asiaan,
mutta tällaiseen tekemiseen kyllä,
niinkuin myös taannoin pienoismalliauton kokoamiseen,
siis sellaiseen liimattavaan.
(Mun "pinna" ei siihen riittäisi.)
Luulimme, että hänellä olisi siinä puurtamista pariksi viikoksi
niinä kertoina kun meillä on.
Mutta mitä vielä,
parina iltana se oli jo tehty,
ihan itse ilman apuja.
Emme voineet kuin hämmästellä!

Ihan tottako sä mummeli luulit,
että mä tekisin tätä pari viikkoa?!
ihmetteli hän puolestaan.

Ja vanhemmat bloginseuraajathan muistavat sen parin kesän takaisen auton,
jonka hän rakensi, maalasi ja varusteli varsin taidokkaasti!


Seuraavan taulun aihekin on jo valmiina,
tulppaani!
Syntyyköhän se huomenna,
kun niitä englanninkielen sanojakin pitäisi treenata, kirjoittamalla!





sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kaalilaatikoita



























Näitä kaalilaatikoita ei syödä,
katsellaan,
kunnes peittyvät lumivaipan alle,
ehkä piankin.
















































Yksinkertaisuudessaan niin kauniita.





























Saimme loputkin syystyöt pihalla tehtyä,
nämä kaalit kaupasta ja aloilleen,
halkopino peitteen alle ja
loputkin kesäkukat kartanolle.
Tosin mullat jäivät astioihin,
ne olivat jäässä, kiinni.

Ja ah, niin vastentahtoisesti ja -haluttomasti raahasin kesävaatteet ja
-kengät ylös ja talvivastaavat alas. Olin mie ahkera!
























Pyykinpesun lomassa,
ruuanlaittoa odotellessa
lähdimme Marskin kanssa lenkille.
Tarkoitus oli tehdä lyhyempi taival,
mutta kuka tuolta kauniista auringonpaisteesta malttoi kovin äkkiä sisään tulla.















































































Ja vielä lenkin jälkeen jäin ulos kuvia räpsimään.


















































Atriamme sisälsi uunikalaa ranskankermalla peitettynä
vakkarisalaatin kera.
Hiukka myöhemmin tein jälkkäriksi jätskipirtelöt,
omenaa ja banaania.

Ajoissa istuin myös töllön eteen Tanssii t... ootellen.
Hih, Ratia senkus vaan jatkaa.
Liekö katsojien kapinaa tuomareiden tosikkomaisuudelle.
Upean notkea lattarivartalo Antoniolla,
luontevaa liikkumista.

Aurinko ylettyi sisällekin.
Eteisen lentsikat valastuivat kivasti.




keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Annetaan nyt tulla ...



Annetaan nyt tulla näitä päivityksiä, kun aikaa on.
Huomenna alkaa taas työt vapisten jälkeen
ja tiedä kuinka sitten taas ehdin/jaksan.
Ja alkaa peräti ennen aamukuutta,
laiteasennuksia,
toivottavasti pääsen kotiin kohtuuajassa.

Yllä/alla on mun potut, pastat ja riisit,
niitä tulee enää harvoin syötyä.
Toissa kesänä tämän pupuruokaelämän aloitin.
Jos menee muutama päivä,
etten salaattia syö,
niin mun vatsa jo oikein huutaa sitä.
Tärkein eli salaattipussi jäi hieman muun tavaran taakse,
se on yleensä jäävuorisalaattia.
Tänäänkin söin koko satsin itse,
miehen ollessa kotona jaan toki osan hänellekin.
Materiaalia on niin monta,
että ei haittaa jos joskus joku puuttuu.
Elikkä perussalaattini sisältää
jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, banaani,
salaattijuustoa (eli fetaa), oliiveja, valkosipuleita,
siemeniä, balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä.
  
























Vanhuus ei tule yksin,
kuuluu tuo kulunut lausahdus,
mutta on se niin totta!

Sitenkin se on havaittavissa,
että näitä sairaskertomuksia tässä kirjoittelen!

Muiden "vaivojen" lisäksi mun vasen polvi kipeytyi joskus elokuussa.
Mie pöljä olin epäsopivassa asennossa pitkään ja
auts illalla ja vielä enemmän seuraavana päivänä.
Polventaus turposi, kipeytyi ja "polvikalusteet" tuntuivat olevan ihan sekaisin.
Joskus polvi petti eteenpäin riipaisevan kivun kera,
mutta ihme ja kumma se toi aina joksikin aikaa helpotusta.
Jokainen askel oli otettava harkiten,
ei mitään kiertoliikettä tai nopeaa lähtöä, epätasaista alustaa,
alamäet olivat kidutusta, ylämäki helpotusta.
Koiralenkeillä huokailin onnesta kun tunsin oikean jalan olevan aivan taivaallisen hyvän ja ihanan.
Mietin tietty myös onko vasen koskaan enää kaltaisensa.
Lenkkarit olivat ainoat kengät,
joilla sain niin hallittuja ja tasaisia, turvallisia askelia, kuin nyt oli tarpeen.
Mulla on yhdet hyvät mustat lenkkarit ennestään ja halusin toisetkin.
Sporttikaupan myyjälle kuvailin haluamani kenkiä,
niiden pitäisi sopia vaikka jakkupuvun kanssa, höh! ... Löytyi.

Meni viikkoja ja eräs viikonloppu huomasin,
että hei, polvihan on melko kondiksessa, ollut jo muutaman päivän!
Ja mitä mie menin tekemään,
tein töitä jälleen siinä samassa epäsopivassa asennossa ja kivut tulivat takaisin!
Kylläpä ketutti.
Sama rumba ja varovaisuus taas kehiin, harmitti.
Mulla on ylitaipuvat polvet ja nyt polvi notkahteli taaksepäin.

Reilu pari kuukautta kipuilin sen kanssa,
kun olin päättänyt, että mikään ei estä,
ei edes käyttökelvoton jalka, tai siirrä sitä leikkausta,
jota odotan. Siihen leikkaukseen menisin vaikka jalka kainalossa.

Pakkohan se oli loppujen lopuksi tilata lääkäriaika.
Hän epäili polven takana olevan kystan ja/tai tulehduksen,
kulumaa tai nivelrikkoakin voisi olla.
Tarkkaan hän selitti, mutta enhän mä muista,
ymmärsin kyllä.
Käväisin myös polvikuvauksissa,
niistä saan tietoa myöhemmin.

Tolkun tulehduskipulääkekuurin sain,
on se helpottanut, vaan ei parantanut täysin,
sekä alla kuvassa olevia pillereitä, äyriäisistä tehtyjä,
kolmen kuukauden kuuri,
vaikutus tuntuu vasta kuukauden päästä.

Olin sitä mieltä, ettei mulla ole nivelrikkoa niinkuin äidilläni oli
ja näkyihän se hänen sormistaankin.
Lääkäri totesi, että syötyäni noita, siis kuukauden jälkeen,
en tiedäkään mitä on ollut,
kun vaikutus notkeuttaa kaikkia niveliä! Hope so!

Siitä leikkauksestakin olen odottanut tietoa joka päivä,
kun lupailivat lokakuuksi.
Maanantaina soittelin sen perään.
Leikkausjono oli menossa jo loppukuusta eikä mun nimeä siellä vielä näkynyt.
Kuulin että kirurgi olisi lomalla marraskuussa ja
niinpä mun oli päätettävä, pitkin hampain,
että siirretään sitä sitten ensivuoden puolelle.
Sairaslomaa se tietää kuukaudeksi ja
joulukuussahan en saikulla malta olla, en sitten millään!






tiistai 16. lokakuuta 2012

Viimehetkellä




























Siinä sitä nyt on ... lunta!
Onneksi sain haravointiurakan eilen valmiiksi!

Eilisaamuna radiosta kuului tilastotieteilijän juttua ... gallupeista.
Tulevat vaalithan olivat aiheen ajankohtaistaneet.
Mie olen skeptinen gallupeihin.
Olen jo ennenkin pohtinut kuinka potentiaalinen tutkittava mie olisin ...
ja innokas.
Mielipide löytyy joka asiaan,
mutta ei multa vaan kysellä!
Tarkkaan mietittyäni muistin,
on mua kerran haastateltu vaalien alla,
joskus 70-luvun alussa.
Monet vaalit ovat äänestysikäni aikana jo olleet,
mielipiteeni olen kyllä vaalikopissa ilmoittanut,
liekö koskaan jäänyt äänestämättä
ja jos on, syy on ollut pätevä.
Muita gallup-haastatteluja on kyllä ollut.

Mutta ihmettelen, jos puhelinhaastatteluja tehdään päiväsaikaan.
Useimmat äänestäjät ovat töissä,
harva vastailee siellä omaan puhelimeensa.
Nettikyselyt ovat myös kyseenalaisia,
kaikki henkilöt eivät käytä tietsikkaa kuin pakollisiin hommiin.
Puhumattakaan, moni ei netissä kyselyihin koske,
siellä on niitä jo liikaakin tosin kaupallisia.

Ps. Nyt jos joku tilastotutkija lukee tätä,
niin mun puhelin pirisee kohta,
ei vaiskaan, eihän se niin toimi.

Erittäin kiinnostunut olen tilastoista.
Joskus tein niitä töissäkin läjäpäin ja aiheesta jos toisestakin,
lähinnä perusteluiksi vaatimuksiin, toivomuksiin ja pyytämisiini.
Laiskuus on harventanut ed.m. intoa.




















Pitihän mun viihdyttää itseäni jotenkin haravoidessani.
Naapurin haravoivasta sedästä viihdytystä ei ollut,
hiukka siinä taukoillen juteltiin,
muulloin haravoiden kraak-äänet estivät toistemme kuulemisen.

Siis laskeskelin aiheesta tilastoa!
Tonttia ilman rakennuksia on noin 1.000 neliötä.
Joka neliötä kohden tein keskimäärin noin 15 haravoitivetoa.
Siis 15.000 vetoa.
Aikaa pihan siivoamiseen meni kymmenisen tuntia,
siitä noin kolme lehtien kasaamiseen, kärräämiseen ja peräkärryyn nosteluun,
jota tein varovasti käsivarsia säästellen.
Varsinaista haravoimista seitsemän tuntia eli 420 minuuttia,
joka minuutille tuli noin 36 vetoa.
Olinpa aika hidas, veto kutakuinkin joka toinen sekunti,
mutta enhän mä rehkinyt.

Joskus on piha haravoitu miehen kanssa oikein urakalla,
väittäisinpä, että veto per sekunti.
Ja mä olen vaan haravoinut koko ajan,
mies on kärrännyt lehdet.
En nyt viitsi laskea,
laiskuus siis,
mutta eiköhän työ ole tuolloin tullut hoidettua puolessa ajassa.

Ps. Laskinpa kuitenkin ... tulokseksi sain reilu neljä tuntia!

Pss. Naapurin sedällä on hieman samanlaista hassua huumoria elämään,
mutten viitsinyt alkaa hänelle laskelmiani esittämään.






























Tällainen ostettiin jokunen aika sitten.
Sillä saa jos jonkilaista hyvää mömmöä.
Pirtelötkin pyörähtää varsin nopsasti.
Äskettäin tekaisin itselleni herkullisen juoman
maustamattomasta jukurtista,
mustikoista, banaanista ja
salaattisekoitussiemenistä, slurps!

Erittäin hyvää laitteessa on,
että sen saa helpolla puhtaaksi,
välittömästi pyöräyttää siinä vettä,
ei jää mössöaineet sisään kuivumaan.
Merkki on Wilfa ja
hinta ihan kohtuullinen,
noin 50 euroo.
Otettiin tuollainen hieman reilumman kokoinen,
sillä saa ainakin kolmelle kunnon totit!

... Ja tästäpä tulikin mieleeni munatotit,
wau mitkä vaahdotukset tuolla tekisi!

































































Tämäkin on melko uusi.
Edellinen alkoi pitämään satunnaisesti outoa ääntä ja
ajattelin sen olevan jo loppunsa alussa.
Hammaslääkärillä oli tästä tosi hyvä tarjous.
Harjauspäitäkin on seitsemän,
osa spesiaalikäyttöön,
ei siis jokapäiväistä ja siitä lekuri varoittikin.
Esim. valkaisuharjaa ei saa käyttää jatkuvasti
vaikka se kuinka hyvältä tuntuisikin,
se on hampaiden kiillon tuho,
vain silloin tällöin muutamia päiviä.
Tuo tavishammasharjannäköinen on myös hyvä,
mutta se on kovasti roiskiva,
vaihtelen noita.

Entisessäni ei ollut kellonäyttöä.
Pikkumiehen kanssa harjaillessamme olen vaatinut häneltä samaa aikaa kuin itsekin käytän,
siis vähintään kaksi minuuttia.
Hänestä se on tuntunut pitkältä ajalta!
Tiedän, että olen kova harjaamaan ja nyt totuus selvisi,
mulla meneekin siihen 3,5 - 4 minuuttia!
Ei ihme, että pikkumiestä ihmetytti!
Lohdutin, että 2 on minimi,
lisäaika ei ole pahitteeksi.







































Ja tästä jatketaan ....