Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Mitä mä olin tekemässä ...













































Kesäaikaan tulee harvoin laitettua tuhdimpaa ruokaa.
Salaatti ja grillaus ovat avainsanoja silloin,
herkuista nyt puhumattakaan.

Tänään mulla oli suunnitelmissa pitkästä aikaa makaronilaatikko.
Makaronit kiehuivat kattilassa ja jauheliha käristeli pannussa.
Yhtäkkiä oivalsin, ettemme olleet ostaneet juustoraastetta,
mies jopa ehti luvata hakemaan jos on tarvis.
Siinä vaiheessa mä tajusin, olin tehnyt jauhelihakastikkeen spagetille! Häh!

Siis meillä oli ... makaronilaatikkoa, hieman spagettimaisin maustein,
vaan hyvää oli sekin!

Yks pikkujuttu jäi kyllä harmittamaan.
Mulle maistuu makaronilaatikon kanssa aina punajuuriviipaleet.
Niitä olimme muistaneet ostaa,
vaan kukaan ei muistanut nostaa purkkia ruokapöytään. Höh!



















































Velipoikaa syömään odotellessa yritin ottaa kuvaa Marskista,
Se ei ollut ollenkaan linssiludetuulella.
Viimeinen kuva oli luovutusvoitto mulle.








sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valko-puna sunnuntai - White-red Sunday





























Kyntteliköt asettuivat yläkerran ikkunoihin.
Valkoinen hätyrä peittää maan,
mutta ei tuota voi edes lumeksi sanoa,
valaisee kuitenkin.
Yhdet "oksavalot" saimme pihallekin lisää asennettua,
kun pitkään "hyvässä tallessa" ollut jatkojohto löytyi.
Valoverkkoja kaksin kappalein oli puolipimeinä ja
ne joutivat suoraan roskiin, ehkä mies muistaa ostaa uuden.









Ja ystävämme Marski on jokaisessa liikussamme mukana,
varsinkin pikkumiehen huone on aina käytävä tutkailemassa.
Mittailin hyllyä sänkynsä päälle,
kun pikkumiehellä on niin paljon rompetta,
varsinkin niitä pienoismalleja alkaa olla ja
nehän eivät oikein lelukopassa pärjäile.

Päivälenkillä pohdin taas, niinkuin aina tässä vaiheessa pakkasia,
kuinka pärjään kovemmilla kelillä.
Nytkin oli tuhti kokoelma vaatetusta päällä.
No, ei kyllä palellut,
otimme lenkkimme rauhallisesti raittiista ilmasta nauttien,
tosin naama meinasi jäätyä vastaisessa itätuulessa avoimissa siltapaikoissa.
















































Ja mitäkö tänään söimme!
Maksaa, se on erityisesti mun ja vähän miehenkin, herkkua,
runsas määrä kuulotettua sipulia höysteenä, plus meidän "potut", salaatti.
Tiedän tiedän mitä maksa naudassa ja kaikissa nisäkkäissä toimittaa!









































Marski odottaa iltalenkille pääsyä,
mies on valmistautumassa jo kuistin puolella.

Ja mie asettaudun viikon kohokohtaan telkkuohjelmien suhteen.
Lasit silmille, kuuma glögi kätten ulottuville ja puhelin äänestystä varten,
kolme viestiä lähetin.

































































Rennot kotivaatteet yllä ja
vähintään yhtä rento asento.

Suosikkini ei jääne epäselväksi.
Fiilikseltään olivat rennompia kuin voittajat.
Ja muhun upposi huomattavasti enemmän se sexy freestyle
kuin toisten hikihumppa.






































































Olkkaria sohvasta ja telkkukulmasta käsin.








maanantai 26. marraskuuta 2012

Sunnuntaini 2 - My Sunday 2
































Mukilinen kahvia,
jonka juon yleensä tuossa hellan edessä keittiöjakkaralla keikkuen.
Uuni lämpenemään ja ruoanlaittoon.
Yläkuvassa oviaukko eteiseen ja
alhaalla makkariin.















































Kun nyt kameran kanssa tässä heilun,
niin esitelläänpä koko keittiö.
Ylhäällä näkymä eteisestä saapuessa,
oikeassa reunassa, aiemmassa osiossa esitelty, Marskin ruokapaikka.

Alhaalla sisääntulo keittiöön makkarin suunnasta.
Keskikerran voi kiertää ympäri,
joka huoneessa on kaksi ovea ja se on hienoa, tykkään.






















Alunperin kun talo peruskorjattiin,
laitoimme ikkunan eteen baaritiskimäisen ruokailupaikan.
Silloin keittiössä oli tilaa ja tilavuus tässä onkin hienoa.
Sitten tuo sopivankokoinen sohva löytyi ikkunan eteen ja
hankimme myös normipöydän.

Olkoon trendit mitä hyvänsä,
pidän keittiöstäni kovasti.
Erittäin ihanaa on kaappien pintojen helppohoitoisuus ja
niiden runsas määrä.
Ei tulisi mieleenikään vaihtaa niitä muuksi niin kauan
kun ne ovat kunnossa.
Ja miehän en ole mikään keittiön suurkuluttaja,
puuhastelen siellä vaan ihan pakolliset kuviot.

Kun tein pintaremonttia seinille,
ensisuunnitelma oli tehdä keittiöstä vihreä
tai eihän siinä ole paljon seinäpintaa.
Sitten halusin vihreät pystyraidat maalaten,
mutta kun noin passelia tapettiakin löytyi,
niin ne suikaleethan oli helppo vetää paikoilleen.
Keittiö on väreiltään rauhallisin huone meillä,
toisaalta tavaranpaljous vaatiikin sitä.


















































Pesukone oli työnsä tehnyt.
Ai kuinka mä pidän näiden satiinimaisten vaatteiden helppohoitoisuudesta.
Nopeasti vaan koneesta ripustimille ja
silittämättä siistiä!














Helppo oli ruokakin tehdä.
Meidän perheen perussalaattia, broileria uunissa ja pannulla paistetut ranskanperunat.
Ja koska broiskuja oli iso vadillinen,
soitimme veljenikin syömään.






























Jääköhän mulle mitään?
tuntuu Marski tuumivan.
Sen vatsa vain ei kestä ihmisten ruokaa,
korkeintaan hämmennän sen omia ruokia ruokaisalla lusikalla ja
siitäkin se on kiitollinen ja hyvillä mielin,
kotiruoan tuoksusta kupissaan.





















































Jälkkäriksi kahvia ja
"italialaisen ladyn sormia",
näin ainakin paketin kyljessä luki!
Miehet tuumasivat, että ovatpa he paksusormisia.

Ja tätä huonoa tapaanihan harrastelen aina väliin,
siinä hellankupeessa liesituuletin täydessä imussa korvaani huutaen.
Mahtaa olla ainoa paheeni ja
koska terveyteni on niiltä osin hyvä,
jatkanen edelleen.





















































Kukkien kastelupäivä on sunnuntai,
joskus se pakkaa unohtumaan,
mutta pian ne olemuksellaan siitä muistuttavat.

Seitsemäksi television ääreen sunnuntai-iltaisin,
muulloin katson sitä hyvin vähän.
Valaistus himmeämmäksi, rillit päähän ja
tällä kertaa banaani ja cashewpähkinöitä evääksi sivupöydälle.
Tämä tuoli on myös mun kudontapaikkani,
sitä aikanaan hankkiessa mallailin kovasti käsivarsien mahdollisimman hyvää ergonomista asentoa.
































































Antonion jälleen kisassa pärjätessä nousin hyvillä mielin taas yläkertaan.
Pikkumiehen iloisen piirustuksen valaistessa iltaani.
Kuulemma sen piti ensin esittää räjähtävää aurinkoa,
mutta kukka siitä oli tullutkin, kaunis kukka!




lauantai 10. marraskuuta 2012

Tätä päivää tähän asti





























Ei hyvältä näyttänyt alkava päivä, räntää.
Mies laittoi tulet uuneihin,
punainen uuni ja
sininen uuni.




























Viemäreiden putsauspäivä.
Tätä ainetta meillä kuluu pullo kuukaudessa,
nyt meni kaksi.
Tavallisesti laitan pullollisen alimpaan viemärikaivoon,
nyt laitoin jonkun verran kaikkiin altaisiin ja kaivoihin.
Vanhassa talossa kun kannattaa ennakkotoimin estellä mahdolliset tukokset.

Laitoimme talvivaloja sisälle,
ulos ei viitsinyt nyt mennä niitä puuhailemaan,
tuohon sateeseen.
Laitoimme kunhan sain ensin päähäni,
mihin ne oli varastoitu!
Ullakoltahan ne löytyivät.


































Valoa yläkerran portaikkoon patterikynttilöiden voimin.




































Tää ykshän odotti jo kuumeisesti päivälenkkiä,
satoi tai paistoi.




























Tämä on mun meri, Perämeren pohjukka!
Kyllä noin voi sanoa,
sanonhan kaupunkiakin omakseni,
mun Kemi.





































Mistä nämä kahdet askeleet johtavatkaan?
































Miehän en ole täällä koskaan edes pussaillut,
mutta jostain mulle on jäänyt mieleen kuuskytluvulta,
että kahta tällaista siltaa tässä puistossa
kutsuttiin silloin suudelmien silloiksi!
Vai oliko se rakkauden sillat, anyway?!

Puistonkin nimi on nykyään Koivuniemen puisto,
silloin ennen se oli kyllä nimetön.
Niin ne asiat muuttuu,
kumpi tärkeämpää nimi vai suudelmat ja rakkaus!!!

































Olihan lenkki niin märkä,
että sukatkin kastuivat, muusta puhumattakaan.
Reiskat jalkaan ja kohti kyökkiä, näemmä yhdessä.





























































Tää oli kyllä helppoa ja nopeeta,
mutta niiiiiiiiin hyvää!





keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Annetaan nyt tulla ...



Annetaan nyt tulla näitä päivityksiä, kun aikaa on.
Huomenna alkaa taas työt vapisten jälkeen
ja tiedä kuinka sitten taas ehdin/jaksan.
Ja alkaa peräti ennen aamukuutta,
laiteasennuksia,
toivottavasti pääsen kotiin kohtuuajassa.

Yllä/alla on mun potut, pastat ja riisit,
niitä tulee enää harvoin syötyä.
Toissa kesänä tämän pupuruokaelämän aloitin.
Jos menee muutama päivä,
etten salaattia syö,
niin mun vatsa jo oikein huutaa sitä.
Tärkein eli salaattipussi jäi hieman muun tavaran taakse,
se on yleensä jäävuorisalaattia.
Tänäänkin söin koko satsin itse,
miehen ollessa kotona jaan toki osan hänellekin.
Materiaalia on niin monta,
että ei haittaa jos joskus joku puuttuu.
Elikkä perussalaattini sisältää
jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, banaani,
salaattijuustoa (eli fetaa), oliiveja, valkosipuleita,
siemeniä, balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä.
  
























Vanhuus ei tule yksin,
kuuluu tuo kulunut lausahdus,
mutta on se niin totta!

Sitenkin se on havaittavissa,
että näitä sairaskertomuksia tässä kirjoittelen!

Muiden "vaivojen" lisäksi mun vasen polvi kipeytyi joskus elokuussa.
Mie pöljä olin epäsopivassa asennossa pitkään ja
auts illalla ja vielä enemmän seuraavana päivänä.
Polventaus turposi, kipeytyi ja "polvikalusteet" tuntuivat olevan ihan sekaisin.
Joskus polvi petti eteenpäin riipaisevan kivun kera,
mutta ihme ja kumma se toi aina joksikin aikaa helpotusta.
Jokainen askel oli otettava harkiten,
ei mitään kiertoliikettä tai nopeaa lähtöä, epätasaista alustaa,
alamäet olivat kidutusta, ylämäki helpotusta.
Koiralenkeillä huokailin onnesta kun tunsin oikean jalan olevan aivan taivaallisen hyvän ja ihanan.
Mietin tietty myös onko vasen koskaan enää kaltaisensa.
Lenkkarit olivat ainoat kengät,
joilla sain niin hallittuja ja tasaisia, turvallisia askelia, kuin nyt oli tarpeen.
Mulla on yhdet hyvät mustat lenkkarit ennestään ja halusin toisetkin.
Sporttikaupan myyjälle kuvailin haluamani kenkiä,
niiden pitäisi sopia vaikka jakkupuvun kanssa, höh! ... Löytyi.

Meni viikkoja ja eräs viikonloppu huomasin,
että hei, polvihan on melko kondiksessa, ollut jo muutaman päivän!
Ja mitä mie menin tekemään,
tein töitä jälleen siinä samassa epäsopivassa asennossa ja kivut tulivat takaisin!
Kylläpä ketutti.
Sama rumba ja varovaisuus taas kehiin, harmitti.
Mulla on ylitaipuvat polvet ja nyt polvi notkahteli taaksepäin.

Reilu pari kuukautta kipuilin sen kanssa,
kun olin päättänyt, että mikään ei estä,
ei edes käyttökelvoton jalka, tai siirrä sitä leikkausta,
jota odotan. Siihen leikkaukseen menisin vaikka jalka kainalossa.

Pakkohan se oli loppujen lopuksi tilata lääkäriaika.
Hän epäili polven takana olevan kystan ja/tai tulehduksen,
kulumaa tai nivelrikkoakin voisi olla.
Tarkkaan hän selitti, mutta enhän mä muista,
ymmärsin kyllä.
Käväisin myös polvikuvauksissa,
niistä saan tietoa myöhemmin.

Tolkun tulehduskipulääkekuurin sain,
on se helpottanut, vaan ei parantanut täysin,
sekä alla kuvassa olevia pillereitä, äyriäisistä tehtyjä,
kolmen kuukauden kuuri,
vaikutus tuntuu vasta kuukauden päästä.

Olin sitä mieltä, ettei mulla ole nivelrikkoa niinkuin äidilläni oli
ja näkyihän se hänen sormistaankin.
Lääkäri totesi, että syötyäni noita, siis kuukauden jälkeen,
en tiedäkään mitä on ollut,
kun vaikutus notkeuttaa kaikkia niveliä! Hope so!

Siitä leikkauksestakin olen odottanut tietoa joka päivä,
kun lupailivat lokakuuksi.
Maanantaina soittelin sen perään.
Leikkausjono oli menossa jo loppukuusta eikä mun nimeä siellä vielä näkynyt.
Kuulin että kirurgi olisi lomalla marraskuussa ja
niinpä mun oli päätettävä, pitkin hampain,
että siirretään sitä sitten ensivuoden puolelle.
Sairaslomaa se tietää kuukaudeksi ja
joulukuussahan en saikulla malta olla, en sitten millään!