lauantai 22. tammikuuta 2011

Lipeäkalakelejä ootellessa

Kampaajalla oli kivaa.
Meillä on aina hyvät jutustelut keskenämme
ja hän ei ole koskaan kiireinen,
siis antaa aikaansa aina reilusti asiakkaalle, fiksua.
Ja tulokseen olen oikein tyytyväinen,
kuva ei ole oikean värinen,
mutten alkanut kikkailemaan.
Melko vaalearaitainen ja harmaa on nyt tyvi
tahi paremminkin kolmannesmitta
ja vaaleutta on latvoissakin raitoina.
Ja nyt mulla on neljäs silver-aine,
suihkutettava hiuksiinjätettävä sekä takkuja selvittävä.
Niillä mä pärjän nyt pitkään.
Pst, yhdenlainen kampaus pilkottaa myös seinällä,
samaisen kampaajan tekemä nuttura vuodelta -87.
Nikosta kuvan tukka on ihan hassu,
kuulemma peruukki mummelin päässä,
noh, harvoinhan mulla on kunnon kampaus.


Tästä sit lähdettiin, päivälenkille.
Saimme tutuiltamme heillä käyttämättä jääneen potkurin,
joka on korkeampi kuin omamme.
Tuolla ei selkä kipeenny.

Nyt on mieskin tajunnut kuinka mukavaa on potkutella,
varsinkin kipeillä jaloilla - vertaa tallustella.
Ja Marski tykkää kun saa välillä mennä vauhdikkaasti.
Sellainen pikkujuoksuhan on koiralle ominta,
senhän näkee kun saa olla irti.


Ja puitteethan on meillä suotuisia.
Pyöräteitä lähtee joka suuntaan ja
tänä talvena niitä ei ole tarvinnut hiekottaa
kun on pakkasia pidellyt.
Tänään teimme pitkän lenkin kiertäen pienteollisuusalueen.
Siellä ei montaa muuta liikkuja näkynyt näin lauantaina.
Vaan sitten kun tulee ne kevättalven lipeäkalanpintaa muistuttavat jääkelit,
yhdellä potkulla tai tuulenvireellä menee jo pitkälle.


Kotikatua tästäkin suuntaa,
olisiko koillinen (pohjoinen) oikea ilmaisu,
aurinko pilkotteli kivasti.


Ja pikkuportista sisään,
hieman pakitusta postilaatikolle.


Olkoon nämä jäähyväiskuvia Jetalle.
Huomenna kannattanee tyhjentää kaikki moninaiset lokerot omista tavaroista jo valmiiksi.



Tasapuolisuuden vuoksi kuvia myös isosta autosta,
ettei tykkää kyttyrää ja ala temppuilemaan!



On tuo mun mies tarkka parkkeeraamaan.
Suitsait vaan ahtaasta portista naapurin aitaa hipoen,
ojaa uhmaten,
lumipenkkoja väistellen,
kaartaen,
perä edellä talonkupeeseen.
Ei onnistuis multa,
en edes yritä. 


4 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Voi kauhee, tota peruutustaitoa! *ihailee* Mää en osaa peruutta yhtään. Nolkka eellä pusken menemään:)
ONNEA uudelle autolle:) Vaihtelu virkistää:)
Mukavaa viikkoa sinne
tuksu

tuksu kirjoitti...

*nauraa* Oon mä onneton...kauhistuin tuota peruutusta niin, että jäi sun kauniit hiukset kokonaan kommenttia vaille. Siis todella upeat hiukset sulla:)
KIITOS tästä postauksesta
tuksu
p.s ja anteeksi mun höppänyys!

Eva-Liisa kirjoitti...

Sulla on pitkät hiukset, upeet. Minä vasta leikkuutin miehelläni olkapäille.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommenteista Tuksu ja Liisa, sekä kiitokset tukkakehuista!
Mulle ne on sellainen ongelmapesä, sähköiset, ohentuneet jne. mutta en vaan raaski niistä luopua, siis pituudesta, nytkin mietin ankarasti, mutta tiedän että oitis olisin taas kasvattamassa.

Peruuttamisesta, tuo tila on todella ahdas, joskus kauhulla odotan että kopsahtaa seinään. Mieshän on tavallaan entinen ammattilainen, mutta hiukka eri asia kun alla oli kiskot ja harvemmin koukkailtiin, hih!

Pike