lauantai 22. tammikuuta 2011

Nuupahtanut

Nuupahtanut on amaryllis ja sellaiselta tuntuu itsestäkin.
Vitamiiniporetabletti päivässä ei riitä.

Nyt on kuitenkin pitkä vapaa, la-su-ma,
harvinaista herkkua mulle.
Tosin vieressäni on paksu työmappi,
jonka olen päättänyt selailla läpi vkl:n aikana,
onneksi se on vain päivitystä tuttuun asiaan.

Ja huomenna on aika kampaajalle,
sille tutulle ja mukavalle,
eiköhän se virkistä pikkaisen.
Edellisellä kerrallahan kävin kauppakeskuksessa olevassa kampaamossa,
tosin kivoja tyttöjä oli sielläkin,
mun mielestä sinänsä ihan kivassa tilassa,
mutta yhdeltä seinältä avonaisessa, kauppakeskuksen huiskeessa,
ei ole sellaista tunnelmaa kuin "suljetussa" tilassa.


Amaryllis pukkasi uutta piiiitkä kukkavartta.
Seuraavana aamuna se ei ollut ehtinyt herätä ennen mua,
eikä herännyt koko aamuna.
Niinpä täytyi laittaa saksilla napsis ja
maljakkoon.
Nyt mietin mitä teen tuolle sipulille,
onko siitä eläjäksi myöhemmin.
Pitänee kysäistä Saaripalstan Sailalta!



Ja sarjassa kotimme aarteita,
pojan koulutöitä,
piianpeili ja aarrearkku,
niin sieviä.

3 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Piristystervehdys Huittulasta!

Juttuja syntymäkunnastani löytyy täältä: http://tarinoidensaaksmaki.blogspot.com/

tuksu kirjoitti...

Pikelle Iloa myös täältä:) Jaa, vaari onkin laittanut ton kivan linkin sulle, mun syntymäkunta oli Kannus...onkohan sinne mitään linkkiä:) Tosin en miellä itseäni Kannuslaiseksi mitenkään, koskapa koko muistini ajan olen asunut lapsena Valkeakoskella...ja sitten Hehkeimmän ja hektisimmän elon viettänyt siellä Koillismaan upeissa maisemissa. Sinne, ah sinne haikailen:)
Mukavaa kampaamoreissua
tuksu

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ahti ja Tuksu kommenteista!

Kiitos myös linkistä,
jonka talletan ja tutustun myöhemmin ihan ajan kanssa!

Pike