Toistoa

Arjen ollessa samaa puurtamista,
eipähän tännekään mitään erikoisempaa kirjoitettavaa ole.

Syysvärejä ilmaantunut jo villiviiniin,
joka kituu ja kituu vuodesta toiseen varastonpäädyssä.
Joitain uusia versoja se yrittää maasta kesäisin,
mutta kovin aikaisin ne loppukesästä jo nuupahtavat.

Nyt aidanne on tukiraudoitettu ja hyvä tuli.
Toivoa sopii, että harvan rakenteensa ansiosta,
tuo ei lumenheitosta ole moksiskaan.

Täällä pohjoisessahan on mietittävä tarkkaan
mitä mihinkin laittaa, kun se talvi ja lumilastit tulevat jokatapauksessa.
Siirtelin alapihalla pari lumiangervoa (ei näy kuvassa),
olivat jääneet jo niin puiden (naapurin) varjoon.
Japaninangervon jätin vielä paikoilleen,
olivat aiemmin samassa ryppäässä.
Siinäkin hommassa piti zoomailla tarkkaan tulevat lumipenkkojen paikat,
ajoreitit varaston perälle peräkärryn kanssa,
Marskin ulkoilunarut ja niiden ulottuvuus jne. jne.
Vaikka siirtämisen tein huitaisten,
raaasti pusikkoa typistäen,
pienellä alueella juuristoa,
näyttävät pensaat vaan innostuneen vai
iloitsevatko saamastaan valosta jo nyt.

Puupino odottanee varaston takana vuoden tai kaksi
kuivumistaan ennen kellariin pääsemistä.
Huomenissa huputamme kauniit halot.
Kiitos (toisen) naapurin halun valoistaa pihansa (jaettiin puut puoliksi) ja
pojan ahkeran sahankäytön sekä parin hakkomiehen myös!

Perhosreppana viihtyi lähes koko sunnuntaipäivän ulko-oven tuntumassa.
Toinen takasiipikin on jo hieman repsahtanut.

Niin on kukatkin.
Suunnittelin, että kerään noita valkoisten kuivakukkien siementöjä talvehtimaan.
Josko niistä saisi siemeniä kevääksi.
Muista kuinka äitini teki sitä aikanaan.
Kesämökin keittiön kaapiston päällä oli rivi Sirkku-sokerilaatikoita ja
niistä kuului väliin mystinen poksahtelu.
Myöhemmin tajusin,
että jotkin siemenet siellä vaan "kypsyivät".