sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kurinalainen päivä

























Lähes pakotin itseni haravan varteen aamupäivällä.
Sää oli melko kuiva ja tuuleton,
olosuhteet liki parhaat mahdolliset.
Pikkuinen pirskesade käväisi jossakin vaiheessa,
muttei se ajanut mua edes sisään.
Myöhemmin alkoi aurinkokin paistelemaan
ja sitä se tekikin koko illan.
Ei sillä, etteikö haravointi ole ihan kivaa ja aikaansaavaa puuhaa,
mutta hiukan hirvitti etten kipeytä käsivarsia.
Mie kun alan jotain tekemään,
niin yleensä aina lähes täysillä ja vaudikkaasti.
Nyt jarruttelin itseäni.
Ja maalauspuuha imi mua tänne yläkertaan,
sille innolle sanoin ankarat eit.



















Tauot asetin itselleni palkinnoiksi saavutetusta tavoitteesta ...
enkä lipsunut yhtään.
Ja sainhan mä paljon aikaiseksi,
paljon enemmän kuin osasin kuvitella.
Toivottavasti huomenna on samanlainen sää ja
saan loput siivottua.
Aloitin hankalimmista ja haasteellisimmista paikoista
jäljelle jäi vaan tasaista kenttää,
tosin runsaslehtistä.

En raaskinut heittää vielä kaikkia kukkia pois.
Suunnittelin hakevani "kaaleja" syksyksi ja
vaikken saakaan niitä vielä aloilleen,
mahtanevat pärjäillä odottamassa vaikka pihapöydällä.
Läheisessä marketissa oli mahtavat valikoimat "kaaleja" ja
laittelimme niitä taannoin myös haudoille.

Keräsin pahvirasiaan ylläolevan kukintoja,
josko saan niistä siemeniä ensi keväälle,
ihania ja helppohoitoisia, meillä viihtyviä.

























Jokunen kukkiva löytyi vielä myös "lammikolta".









































Pihalla puuhastelin viisi tuntia.
Sitten pikaiset syömiset ja
pensselit käteen.




Hetken kuluttua ...
























Ja tähän jäin,
kun Tanssii tähtien kanssa alkoi.
Mie niin rakastan tanssimista ja
kovin myötäeläen ohjelmaa katson.

Visio on selkeä,
mutta ans kattoo .....
Täällä taas ollaan!





lauantai 13. lokakuuta 2012

Nasu nasu ja nasu

Laitetaanpa naamakin väliin näkyville ...
ja nuo kiharat!





























Nyt oli aikaa leikkiä kameran kanssa.
Räpsäsin asukuvankin ennenkuin lähdin piipahtamaan kaupassa.
Olisin tavanomaisesti laittanut ulkoiluvaatteet päälleni,
mutta mun piti testata nuo housut ja niissä olon tuntuma.
Piukeet oli, vaan hyvältä tuntui.

Ja hox hox kaikki katsojat!!!!
Meillä ei suinkaan ole pinkkiä seinää,
ihan reilun punainen se on!
(Kameran temppuja!)














































































Tästä tai ilmeestä, tuli mieleeni alla oleva kuva.
Henkkarini vuodelta -71.
Pienen päässälaskun tuloksena,
reilu 41 vuotta sitten, huoh!













































































Ylläoleva työ vamistui viimein.
Taiteilijasetäni, jolle tuota tein,
ehti poistua jo mananmaille,
mutta ajatus hänestä oli loppuun asti mukana.
Siinähän on isäni kotitalo monelta suunnalta kuvattuna.
Tomaatti- ja omenaviljelmät olivat ed.m. setäni rakkaita harrastuksia.

Allaoleva taulu palautui kotiin ja löysi jo paikkansa.
Aiheeltaanhan se olisi ollut merivessataulu,
mutta raamien puolesta ei sinne sopinut.





perjantai 12. lokakuuta 2012

Viisi päivää

Viiden päivän vapaat aloitin kampaajalla.

Nyt on kiharaa ihan kerrassaan.
Tarkkaan mietin arvaanko tämän tehdä.
Kampaajan kanssa mietittiin milloin mulla on viimeksi kiharakutrit olleet,
päädyttiin 80-luvulle.
Liekö yhtä helpot kuin silloin?
Kampausten yleinen tuho, sade,
tekee näille vaan hyvää.
Aiemmin jo tarkistin onko mulla vielä afrokammat tallella,
oli ne.




















































Maalaustelineet on viritetty.
Tämän korkean on isäni joskus kauan sitten mulle tehnyt.
Tunnearvoa on paljon ja
melkein iskä istuu olkapäälläni kuvainnollisesti kun telineen äärellä olen.
Tähän tyhjään tiedän mitä aloitan ...






























Kunhan viimeistelen alla kuvatun.

Ja jotta en ihan sisällä happane,
odottaa pihalla runsaasti haravoitavaa.





tiistai 9. lokakuuta 2012

Vuodet vierii

9 vuotta on pikkumies meitä ilahduttanut veikeällä olemuksellaan.
Eikä se veikeyteen jää, hän on rakastettava, ihana, hauska, fiksu, söpö ja paljon paljon muuta.







































Juhlien aihe oli päivänsankarin valitsema, tietysti.




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Toistoa


Arjen ollessa samaa puurtamista,
eipähän tännekään mitään erikoisempaa kirjoitettavaa ole.

Syysvärejä ilmaantunut jo villiviiniin,
joka kituu ja kituu vuodesta toiseen varastonpäädyssä.
Joitain uusia versoja se yrittää maasta kesäisin,
mutta kovin aikaisin ne loppukesästä jo nuupahtavat.








































Nyt aidanne on tukiraudoitettu ja hyvä tuli.
Toivoa sopii, että harvan rakenteensa ansiosta,
tuo ei lumenheitosta ole moksiskaan.

Täällä pohjoisessahan on mietittävä tarkkaan
mitä mihinkin laittaa, kun se talvi ja lumilastit tulevat jokatapauksessa.
Siirtelin alapihalla pari lumiangervoa (ei näy kuvassa),
olivat jääneet jo niin puiden (naapurin) varjoon.
Japaninangervon jätin vielä paikoilleen,
olivat aiemmin samassa ryppäässä.
Siinäkin hommassa piti zoomailla tarkkaan tulevat lumipenkkojen paikat,
ajoreitit varaston perälle peräkärryn kanssa,
Marskin ulkoilunarut ja niiden ulottuvuus jne. jne.
Vaikka siirtämisen tein huitaisten,
raaasti pusikkoa typistäen,
pienellä alueella juuristoa,
näyttävät pensaat vaan innostuneen vai
iloitsevatko saamastaan valosta jo nyt.





























Puupino odottanee varaston takana vuoden tai kaksi
kuivumistaan ennen kellariin pääsemistä.
Huomenissa huputamme kauniit halot.
Kiitos (toisen) naapurin halun valoistaa pihansa (jaettiin puut puoliksi) ja
pojan ahkeran sahankäytön sekä parin hakkomiehen myös!































































Perhosreppana viihtyi lähes koko sunnuntaipäivän ulko-oven tuntumassa.
Toinen takasiipikin on jo hieman repsahtanut.

Niin on kukatkin.
Suunnittelin, että kerään noita valkoisten kuivakukkien siementöjä talvehtimaan.
Josko niistä saisi siemeniä kevääksi.
Muista kuinka äitini teki sitä aikanaan.
Kesämökin keittiön kaapiston päällä oli rivi Sirkku-sokerilaatikoita ja
niistä kuului väliin mystinen poksahtelu.
Myöhemmin tajusin,
että jotkin siemenet siellä vaan "kypsyivät".









maanantai 17. syyskuuta 2012

Pilarin vierestä







































Siinä se nyt on!
Pilari, jota olen etsinyt jo pitempään.
Ei tuollaisia täkäläisistä kaupoista löytynyt,
piti mennä merta edemmäs kalaan.
Aika hintava se oli,
mutten voinut vastustaa,
vieläpä viimeinen kappale kaupassa.
Japanilaislyhty on meillä ollut jo vuosikausia.

**********
Tulipahan tehtyä,
yläkerran ja käytävän ikkunoiden rapsutus ja maalaus ehtaan kuntoon.
Oli siinä urakkaa,
kaikkineen neljä tiukkaa vapaapäivää aina silloin kun sellainen oli,
siis pikkuhiljaa valmistui.
Olin päättänyt,
ettei elokuisella lomaviikolla minnekään lähdetä
jollei tuo urakka olisi valmis,
oli se!










































Olimme lomaviikolla "siellä" ja sehän oli sitä samaa tuttua,
mutta väkeä oli vähän turhan paljon ja ei välttämättä kaikki niin mieluisia.
Siirryimme sitten "sinne" ja siellä oli ihan odotettua, mukavaa rentoilua,
mutta shortsikelejä ei enää pidellyt.

Ja lopuksi menimme katsomaan "tuonne" (kuva yllä).
Paikka on uusi ja olemme suunnitelleet käydä siellä tutustumassa.
Aluksi mua ärsytti muutama asia ja totesinkin miehelle, etten tästä tykkää.
Myöhemmin pyörsin jo sanomiseni.
Ymmärrettävää siellä oli hieman keskeneräisyys ja rakennushommat.
Mutta mua ärsytti suunnattomasti kun meren läheisyys ei ollenkaan näkynyt,
ainoastaan tuntui kamalana tuulena.
Tuuli olisi ollut ihan siedettävää,
jos ikkunoista olisi avautunut upea merimaisema!
Toivottavasti perkaavat hieman enemmän tuota rantaa ja pusikoita näkymien edestä.
Ja autopaikka, jonka valitsimme meni ihan pieleen.
Odotin, että se olisi ollut hyvä koiran kannalta,
vaan eipäs sillä laidalla ollut mitään reittejä luontoon,
vaan meidän oli mentävä aamupisuillekin aina ensin koko pitkän alueen läpi, huoh.
Lähtöpäivänä sää oli jo mukava, rauhoittunut ja aurinkoinen.
Päätimme, että emme heitä paikkaa mielestämme,
vaan seuraavalla kerralla sijoitumme toisaalle, portin läheisyyteen,
josta löytyikin hyviä kävelyreittejä.
Siellä tuntui vähemmän tuuliseltakin.

*************

Ollaan mietitty myös suojaa grillaus- ja ruokapaikkamme  kadun puoleiselle osuudelle.
Koska se ei ole ihan lähellä katua ja noita puitakin siinä on,
en ole pitänyt asiaa tarpeellisena,
mutta mies on.
On mulla ollut muutama ehdotus, mutta ne eivät ole menneet läpi,
mm. valmiista korkeista rima-aitauksista sellaiset neliö- tai kolmiomaiset "pilarit".
Miehen ehdottamaa perinteistä rima-aitausta en ole halunnut.
Nämä (kuva alla) löytyivät samalla kun pilarikin!
Vielä nuo lisätuetaan varmuuden vuoksi rautatangoilla maahan ja toisiinsa.
Mikään ei ole kamalampaa kuin retkottava aita! ... Jaa, on sentäs!











































Tämä kesähän oli sellainen että sitä vaan odotti ja odotti,
muttei se koskaan tullut,
keväästä siirryttiin suoraan syksyyn.
Ja miehän en syksystä pidä,
paitsi parina aamulenkkinä viikko takaperin oli sellainen sää,
että jopas mua viehätti.
Taivas oli toisaalla tosi mustanpuhuva ja toisaalla aurinko pilkisteli kirkkaasti luoden tummiin pilviin valkaistut reunat, komeeta ja kaunista. Lämmin etelätuuli leyhytteli kasvoilla mukavasti.
Jos työt eivät rajoittaisi vapaa-aikaa,
niin olisimme tehneet koirulin kanssa piiiiitkän lenkin ja sen jälkeen olisin tarttunut taulupohjaan ja pensselihin.
Ajatus ja visio jäivät kutittamaan kovasti, jahka sitten kun kerkiän.

*************

Odotus mielessäni on myös tämä syksy jatkunut.
Vuosikausia, kymmeniä vuosia, ovat käsivarteni olleet kivuliaat ja heikkovoimaiset.
Liki kolmekymmentä vuotta sitten niiden avuksi tehtiin kevyempi leikkausoperaatio,
sekin auttoi aikanaan paljon.
Keväällä sovimme kirurgin kanssa, että melko radikaali leikkaus tehtäisiin syksyllä,
arvioitu aika olisi ensi kuussa, hoitotakuun merkeissä.
Leikkauspäivää ei vielä ole ilmoitettu, toivottavasti ei kovin myöhään mene.
Operaatio auttaisi mua monessakin mielessä,
mutta sehän selviää sitten. Odotellaan, odotellaan...

Mun sydämen rytmihäiriöthän on nyt tutkittu kovinkin tarkkaan ja
sydän erittäin terveeksi ja toimivaksi havaittu,
kuntokin on hyvä 98/100, sentään tupakoiva vanhahko täti-ihminen sentään.
Muuta selitystä eivät lääkäritkään ole keksineet häiriöihin kuin nuo käsien jatkuvat kipuilut.
Toivottavasti rytmihäiriötkin rauhoittuvat ed.m. leikkauksen myötä.
Jo tieto sydämen kunnosta helpottaa suunnattomasti,
häiriöiden tullessa ei tarvitse "pelätä" saapuvaksi mitään isompaa kohtausta.
Ja onhan mulla nyt tarvittaessa otettava lääke "rytmeihin".












































Kyl mie sit oon tykästynyt noihin kuivakukkiin!




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Loma lipsahti jo ...






















... vaan ei aivan kaikki päivät, viikko on vielä odotuksella.

Lomahan alkoi perinteisesti mökillä kokkotulilla makkaraa paistellen varsin leppoisissa mielin.
Olipahan koko yön telkkukin auki ja väliin heräsimme katselemaan juhannusjunan kulkua.
Enpä voi kehua kaupunkimme osuutta ohjelmassa, höh ... itsekö pitää kaikki keksiä!
Olisihan meillä ollut vaikka mitä mukavaa ja aiheeseen liittyvää esitettävää vaikka aamuyöstä olikin kysymys!!!

Marski oli tietysti juhannuksenvietossa mukana, ainakin makkaroiden, lokkien ja sorsien tiirailussa.































Viikon vietimme kolmistaan koiruli mukaanlukien jo vakiintuneissa paikoissa Pohjois-Savossa.
Sitten hakasimme pikkumiehenkin mukaan ja valloittavassa seurassaan olimmekin seuraavat pari viikkoa reissun päällä.






























Kalasteltiin monin muodoin ...































Tätä ei nyt enää voisi sanoa kalalammeksi!

Lomalle lähtiessä se oli täyttynyt salaattirivejä myöten ja viimeisenä lomapäivänä se oli täytettävä loppuun.
Reunaman kasvit olivat hujahtaneet kolmessa viikossa niin pitkiksi ja kiitos kovien merituulien,
ne kaikki makasivat uusien perennojen päällä,
jotka laitoin just ennen lomaa.
Eipä siinä muu auttanut kun siirrellä osa istutuksista tuohon keskelle, paremmille paikoille.

Valkoinen "tomu" salaattien ympärillä on ruisjauhoa!!!
Etanat ovat myös ihastuneet viherruokaani ja muistin joskus kuulleeni,
että "jauhoaita" estää niiden kulun eväiden kimppuun, tukahtuvat jauhoihin.
Tiedä häntä, ainakin muutamina ensipäivinä on auttanut.
Entäs sitten kun kastuvat tai jauhoista tykkäävät öttiäiset löytävät apajat?!
ps. Ruisjauhoja siksi, että se oli lähes ainoa jauho mitä meiltä löytyi ja
päiväys oli vanhettunut ... sellainen jauhopeukalo meillä täällä emännöi!

Kiviksi olin suunnitellut vanhoja tiiliä mökiltä,
mutta laiskuus voitti, puutarhakauppa oli lähempänä.

Mieskin kehaisi lopputulosta, on kuulemma niin mun näköinen ...
olen samaa mieltä!