lauantai 21. elokuuta 2010

Lontoo osa 1

Reissu takana ja se onnistui paremmin kuin osasin odottaa.
Kaikki sujui kuin rasvattu,
matkat, hotelli jne., superia, lähes luksusta.

Näkemääni olen tyytyväinen.
Aikaa olisi saanut olla viikon verran,
nyt oli kolme päivää,
mutta ohjelmalla oli tärkeysjärjestys ja sen mukaan toimimme,
jääkööt loput seuraavaan kertaan.

Junalla saavuimme Tampereelle.
Yllätys oli että asemalta oli Ryanairin kuljetus Pirkkalaan.
Halpislentojen terminaali oli mainettaan parempi,
ei mitään valittamista.

Linkissä hyvät ohjeet Ryanairilla matkustaville, suomeksi.

Pirkkalassahan ei voi tehdä check-in´ä
joten meillähän oli liput netistä kourassa mennentullen,
sujuvaa.

Stanstedin kenttä oli myös erittäin toimiva.
Ihailen aina kun asiat sujuu tai siis laitetaan sujumaan tilanteen mukaan.
Siellä reagoitiin tilanteisiin, ruuhkiin ja toimittiin sutjakkaasti,
passintarkastukset yms.,
sanoisinpa että paremmin kuin suuremmilla kentillä ja kalliimmilla lennoilla.

Stansted Express-juna kulki 15 min välein Lontoon keskustaan,
Liverpool Streetin asemalle 45 minuutissa, kätevää.


Mulla oli muutama tavoitepaikka nähdä ja käydä.
Carnaby Street
Piccadilly Circus
Trafalgar Square
Hyde Park

Ostoskaduilla ja markkinoilla käyntiä,
parina päivänä niitä kuljimmekin kellon ympäri,
2 x 12 tuntia, hyvä me!
Mm. Oxford Street ympäristöineen tuli tutuksi.
Toisena päivänä oikasimme jo kulkemamme pätkän kerrosbussilla,
tulipahan sekin koettua.
Samoin paluureissulle tilasimme perinteisen taksin hotellille. 

Piipahtelimme kunnon pubeissa.


Matkaseurani oli perehtynyt tarkemmin nähtävyyksiin
(mie ostospaikkoihin),
tärkeimmät kiersimme.

Buckinham Palacen portti


London Eyeen olisimme menneet
mutta jonot siihen olivat niin pitkät,
emme raaskineet tuhlata arvokasta aikaamme.


Hyde Parkin "portti"


Westminster palace


Big Ben,
pienempi kuin luulimme.


Thames ja takana upeaa uutta arkkitehtuuria,
johon ihastuin valtavasti.
Sukkulannäköinen on The Gherkin
Siitä kuvia lisää googlehaussa



Tower Bridge


Ranta oli täynnänsä ihania ruokaravintoloita, nams,
tottakai testasimme.


Ja jälleen ihailemaani arkkitehtuuria, kerrassaan upeeta.
More London Kävelykatualue, jolla hotellimmekin Hilton Tower Bridge sijaitsi. 


















Ja tästä on hyvä jatkaa seuraavassa postauksessa ...

3 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Mukavalle kuulostaa matka Lontooseen ja paljon nähtävyyksiä on ollut katseltavina, ainakin kuvissa näyttävät niiin upeilta!

Kiitos kun laitoit kuvia blogiin.

Pike kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pike kirjoitti...

Kiitos Liisa!

Harmi kun Ryanair ei lennä Pariisiin jonne sie mielit! Mutta onhan niitä muitakin.