sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Iloisin mielin sateeseen







Marski odottelee päivälenkille lähtöä.
Ei haittaa vaikka sataa,
mua se haittasi.
Etsin sadetakkia, sitä ei löytynyt,
paitsi kun palasin.
Siinähän se oli kuistin naulakossa,
ei siis kaapissa, höh mua.
Piti heittää sadeviitta kaiken kukkuraksi muun vaatetuksen päälle.
Vaikka takki pitää kohtuudella vettä, niin rajansa kaikella.





























Takaisin tullessamme sade oli jo hieman laantunut,
räpsäisin muutaman kuvan pihalla.
Valkoiset kaalit kestävät kylmää paremmin kuin lilat,
jotka ovat jo vähän nuutuneita.

Kurjasta kelistä huolimatta jotain positiivistäkin ...
Nyt ei ollut kylmä, + kolme astetta
ja moninkertainen vaatetus.
Ei ollut enää liukasta niinkuin oli eilen.
Tuuli kovasti, mutta puolimatkaahan oli siten tietysti myötatuulta.
Sateella kadut olivat hiljaisia ja huoletta saatoimme kierrellä isommat lammikot.
Viimeisimpää katua ylittäessämme auto roiskaisi kunnon lammikon jaloilleni,
ei haitannut, housut olivat jo märät eikä vesi soljahtanut kumppareihin
ja kotiin oli enää lyhyt matka.
















































































Viikonlopun keittiöpuuhat jäivät vähälle, hyvä niin.
Eilen olimme ystäväpariskunnan kanssa syömässä Cumuluksen Huviretkessä.
Eturuoaksi otin antipastolautasen, pääruoaksi vuohenjuustoa kasvispedillä ja
jälkkäriksi kahvia ja jäätelöä kastikkeen kera.
Hyvää oli.

Tänään mies meni hirvipeijaisiin,
toki miekin olisin päässyt mukaan,
mutta olin unohtanut koko asian ja
aamuaskareet olivat vielä vaiheessa,
kun olisi pitänyt jo lähteä.
Hän sai seurakseen veljensä ja hänen vaimonsa.

Mie söin kotona valmista porkkanalaatikkoa.
Meillä on "pikkujoulueväät" jääkaapissa,
siis porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä kinkkua.









































































































ps. Huomasitko jatkokertomuksen oikeassa sivupalkissa.

Ei kommentteja: