sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Toppimuotia kevät -13, mallia Länskä



Aloitan ovelasti tälleen maisemakuvalla,
ettei toppikuva hyökää heti silmille.
Kuva täältä yläkerrasta, kun aurinkokin jo yrittää pilkistellä.
Tänäänhän se paistaa jo hieman korkeammalla ja
on kiva lähteä pian lenkille Marskin kanssa.
Naapuri oli puhunut jäälle menemisestä ja voi kuinka se muakin houkuttaisi,
mutta pitää ottaa hieman varovasti vielä tässä vaiheessa.
Eilinen koelenkki meni kyllä oikein mukavasti.
Pahinta olisi jos koira vetäisi kovasti,
mutta Marski kulkee ihan sievästi, jos hihnan pitää suht lyhyenä.






















































Tällainen on siis toppini tällä hetkellä.

Mietin hetkisen ennenkuin tästä kirjoitan,
mutta eihän tämä mikään salaisuus ole eikä tarvitsekaan.
Olin siis rintojen pienennysleikkauksessa torstaina.

Sanomattakin on selvää, etten tällaiseen olisi alkanut muusta kuin terveydellisistä syistä.
Vuosikymmenten kivut käsivarsissa ja niistä aiheutuneet sydämen rytmihäiriöt,
laittoivat mut vihdoin päättämään asian, jota olin pohtinut jo liki nuoruudesta lähtien.

Nyt mulla on sitten tällainen kilpi, panssari, tuntuu melkein kipsiltä - viritys toppina.
Steriilejä kankaita paksukerros teipattuna reunoilta ihoon kiinni ja
Länskän (niinkuin täällä alueen LPKS keskussairaalaa nimitetään)
tarjoamat liivit päällimmäisenä.

Hoito oli hyvää ja tehokasta,
torstaina sairaalaan klo 7, leikkaus klo 11 ja osastolle klo 17.
Kipuja ei ollut, mutta selällään nukkuminen on mulle yhtä tuskaa ja olipahan se sitten pitkä yö.
Yritin jumppailla kipeää selkää sen minkä taisin, mutta liikevaihtoehdot olivat vähäiset.
Perjantaina lääkärikierrolla katsottiin kääreiden sisään, mutta enhän mie paljon tuloksesta nähnyt.
Lähdin heti käveleksimään kun katetrista pääsin, dreenit roikkuivat vielä molemmin puolin.
Kotiutus puolenpäivän jälkeen, kun tunsin oloni ihan virkeäksi eikä kipujakaan ollut,
vaikka jätin aamun ensimmäiset lääkkeet otettavaksi vasta lounaalla.

Ja se syömättömyys tuntui pitkälle.
Keskiviikkoiltana kun söin, niin perjantaiaamukahvit olivat ensimmäiset mitä suuhun laitoin.
Sen väliajan pärjäsin nokkamukillisella vettä. Ja johan kahvi maistuikin mahtavalle!

Huomenna puran tämän panssarini ja näen tuloksenkin paremmin.
Toki paikat ovat vielä turvoksissa, mutta mitähän saan entisten 75 G:een tilalle, jännää!
Sitten saankin jo suihkutella arpia ja laitan hieman keveämmät kääryleet ylleni.
Uudet rinnathan pitää olla aluksi hyvin tuetut, kunnes muotoutuvat.
Tikit poistetaan parin viikon kuluttua.

Kipuja ei ole ollut, yöksi olen ottanut särkylääkkeen, lähinnä selän takia.
Voi sitä autuutta, kun joskus tulevaisuudessa saan nukkua taas mahallani!

5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Onpa rohkea postaus! Hyvä, toivotaan että on hyötyä ja tukea toisillekin. Mulla ei onneksi ole ollut painetia suurentaa eikä pienentää.
Joskus näkee sellaisia silikonirintoja että ihan hirvittää miten niin isojen kanssa voi elää.
Yksi tuttu on myös ollut pienennysleikkauksessa, mutta siitä on jo niin kauan etten muista mikä oli sitt lopullinen ero. Tyytyväinen kuitenkin oli.

Ahti kirjoitti...

Tsemppiä!

Pike kirjoitti...

Kiitos Kristiina, kiitos Ahti!

Onneksi mulla on aika monta tuttua, jotka ovat tämän leikkauksen teettäneet ja jokainen on suositellut.

Kunpa tietäisivät ne, jotka isompia tissejä kaipaavat, nämä vaikeudet, jotka muhevat rinnat aiheuttavat. Paljonhan silikoneja on poiskin myöhemmin otettu.

Ja luulenpa, että hankaluuksia on enemmän niillä, joiden rintakehä on pieni, kaikki paino ja rasitus asettuu olkapäille ja rintsikan isot kupit puristavat myös kainaloista eli käsivarret ovat todella ahtaalla ja veri ei kierrä. Mullahan häipyi pulssi käsistä, kun ne olivat jonkin aikaa vaakatasossa.

tuksu kirjoitti...

Pike! Tsemppihalaus sinulle! Ja Kiitos postauksesta.
Etpä taida arvatakkaan, kuinka monelle naiselle tämä postaus antaa toivoa ja tietoa!
Itse muistan yhden ystäväni, joka sai apua samanmoisesta operaatiosta.
Uskotaan, että kaikki menee hyvin!
Toipumista!
tuksu

Pike kirjoitti...

Kiitos Tuksu!

Niinpä toivonkin, että he, jotka tällä tavoin saavat helpotusta elämäänsä ja olotilaansa ilman ikäviä vaivoja ja terveysongelmia, rohkaistuisivat tästä.

Monen, en kaikkien, leikatun kertomusten rivien välistä olen kuulostellut, että he ikäänkuin ovat hieman vaivaantuneet, kokevat, että joku ehkä luulee tätä turhamaisuudeksi ja sitähän tämä ei todellakaan ole.
Eräs jopa tunsi, että henkilökunnalla oli ollut tällainen väärä asenne, en usko, ehkä itse vaan pelkäsi tuota asennetta ja tulkitsi sanat väärin.