sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kukkaisaa viikonloppua













































Kotona on yleensä viherkasveja,
nyt sattui kauniiden leikkokukkien ryntäys meille kotiin.
Aivan ihania ovat!


Ja ihanuus pikku mummutettavakin kävi ensivisiitillä.












































"Satumetsän" Sannin vadelmaiset neulokset valmistuivat vihdoin.
Saas nähdä mitä tyttö tuumaa, eiköhän nuo huomenna kotiudu!
Alemman kuvan kaltaisia hameita mulla on itsellänikin ollut joskus kaksin kappalein
ja ajattelen että voisinpa tekaista uuden.

Kruunupipo on oma versio malleista.
Alaosa kruununpiippoihin asti on kaksinkertainen, luulisi olevan lämmin.
Päälaen päättely on omanlainen "keksintö.
Toivottavasti saan kuvia Sannista nämä yllä!











































Isovelikin tahtoi omanlaisensa "kruunun".
Hän joutui joskus olemaan mittamallina mulle
jopa ylläolevien hameiden kanssa!
Alla kuva hänen suunnittelemasta piposta ja
sen väritoiveista.
Langat ovat jo valmiina,
seuraavaksi puikolle.






























Jälleen ovat kauniit syyspäivät käytettävissämme.
Aurinkokin ilmestyi iloksemme päivälenkille.
Emme ihan rannalla käyneet,
mutta siellä se meri pilkottaa.






5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Upeat syysvärit. Ja hienot nuo prinsessan neulomukset. Pojan kruunupipo-suunnitelma on tosi hyvä myös!

KristiinaS kirjoitti...

Hienoja neuleita, ihan kateeks käy. Syys näyttää olevan siellä pikkasen pidemmällä ku täällä, on vielä vihreätä pääosin. Joskus oli semmonen syys, että jo elokuulta alkoi kellastumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs teillä on oikein juhlittu :-)
Kauniita kukkia ja tosi kaunista olet luonut käsilläsi.
Hienosti valo säteilee viimeisissä kuvissa.
Valoisia päiviä sinulle :-)

Pike kirjoitti...

Kiitos Saila, Kristiina ja Uuna!
Viimeisissä kuvissa olen aurinkoa tehostanut hieman kuvankäsittelyllä.
ps. Tuli lauantaina ikäkympit täyteen.

Tuulento kirjoitti...

Olipas hauskoja kuvia, nuo neuleet, kukat ja auringon säteet! Ja kiva, että joku asuu vielä pohjoisempana kuin minä!!