sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sit ku se lottovoitto!


Meillähän on jo nyt kiva ja viihtyisä koti, mutta sit ku se miljoona tai kaksi putkahtaa ...!
Näistä kelpaisi mikä tahansa kunhan se maalataan punaiseksi.
Olen kyllä itsekin suunnitellut/piirtänyt mieleisen, niin ulkoa kuin sisältä, arkkitehti vain puhtaaksipiirtäjäksi.
Piirsin myös autotallit ja siihen siivekkeen jossa on kesäsauna.
Mieleinen tonttihan siis on jo ja kaupungillahan ei ole varmaan mitään vastaan jos punaisen 11/2-kerroksisen 50-luvun talon tuollaiseksi pulpettimalliseksi vaihtais!!!
Alakerrassa olisi kaikki jokapäiväinen toiminta, tokassa sitten puuhahuoneet ja ehkä kirjastohuone.


Olkkarin mieluisia sisustustyylejä, mutta ei valkoisia sohvia meille. Pidän selkeistä väreistä.


(Seuraava teksti ei tottele mua, menee minne haluaa?!) ... Makkariin itämaista tai viidakkohenkeä. Alimmassa on liian vaalea tuo punainen väri, siis kunnon punaista ja vihreät tyynyt  vaihtaisin vaikka vaaleanruskeiksi tai sinisiksi.


Keittiö, kummassakin on puolensa!

Tahtoo tasapohjaisen saunan ja sinne saunajakkarat kuten ylemmässä, mutta alempi on jämäkkyydellään mieluisampi.

Ehdottomasti yksi huone vaatteille ei mikään komero.

Yksi huone mun puuhahuoneeksi ja toinen miehelle.
Takorautaa ehdottomasti jonnekin, ehkä portaikon kaiteeksi ja tilanjakajaksi, miksei mustan näppärän pikkutakan taakse olkkariin ja kattoon asti (korotettu).

Pihalle vain havukasveja alla olevan kuvan mukaan.
(Kuvat on lainattu eri sivuilta, kiitos, olkoon ilmaista mainosta talotehtaille jne.)

Ps. Lotossa oli voittoa 15 euroo, ei sillä ihan ...

2 kommenttia:

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Kaunista olisi tosiaan tuollainen sisustus, sauna ja joku noista taloista! Sä oot blondi tuossa kuvassa, wohoo! :o)

Pike kirjoitti...

Kiitos kommentista Anuradha!

Tukan väri tulee harmaudesta ja punapigmenteistäni. En ole nyt pariin vuoteen koko tukkaa värjännyt ja tummien raitojenkin määrä ja leveys ovat kokoajan vähenneet. Niitä on täytynyt laittaa jotta tuo kasvuraja hieman hälvenisi. Nyt se on nykyinen harmaa naturelli ponnaridonitsiin asti. Latvat muistuttaa "Suomen hevosen ruskeeta", tämä oli kuvaavin väri mikä tässä nyt ekana tuli mieleen. Viiden vuoden kuluttua koko tukka pitäisi olla luonnollisen värinen. Kerran meinasin jo menettää uskoni tähän oman värin kasvattamiseen, mutta hyvä mun kampaaja! Ei suositellut koko tukan värjäystä, hän tietää minkä työn ja tuskastelun takana on tämäkin saavutus, ihan sama kuin kasvattaisi pitkää tukkaa.
Onhan tämä mun tukka niin ohentunut menneistä vuosista mutta mä olen pitkätukkaihminen, sille ei mitään voi ja sehän on viihtyvyyskysymys.