Maalaisromanttiseen sisustamiseen innostuneen Liisa ystäväni toiveena seuraavaa ...
Äidin kotinsa lampaista kehräämä villa, lankojen oma värjäys ja tietysti myös kutoma perinteikäs ryijy 40-luvun loppupuolelta yllä, samoin sängynpeite alla. Tyyny on myös ainakin 60 vuotta vanha.
Äitini on tehnyt kymmeniä ryijyjä, puoliryijyjä ja raanuja sekä niihin sopivia tyynyjä. Jokainen sukulaisensa sai seinävaatteen suurempina merkkipäivinä ja niitä on myös useita viimeisessä kodissaan, jota veljeni asuttaa.
Isäni rakentama perheemme ensimmäinen sohvaryhmä, tähän kuului tietysti myös sohva, 40-luvun lopulta myös. Kankaatkin ovat alkuperäiset, kesäisin niissä pidettiin röyhelöisiä päällyksiä, beespohja jolla punaisia ruusuja. Ja voin vakuuttaa että tuolit ovat edelleen jykevät ja tukevat.
Punaruusuinen tyyny on myös niin vanha kuin saatan muistaa. Kun me lapset olimme pieniä, se oli aina mukana myös jokavuotisilla junamatkoilla Etelä-Suomeen.
Matot ovat tietysti myös äitini kutomia, niitä on monessa taloudessa yhä ja mm. kuistin sohvalaatikko on niitä täynnä.
Isän tekemä ruokaryhmä myös 40-luvulta. Istuinpäälliset olivat nuo samat jo ainakin 60-luvulla, ehkä ne ovat alkuperäiset.
Kapiokirstu puhukoon puolestaan. Se on vanhempiemme kihlajaisvuodelta, nelipäiväisiä häitä vietettiin 1947.
Seuraavassa kuvassa kannen sisäpuolen kuvitusta.
Aiheesta päätellen pikkutaulut ovat täkäläinen lahja 50-luvulta.
Tämä kalatuhkakuppi on mua aina kovasti kiehtonut. Se on niin aidosti limaisennäköinen. Ellen kovasti muista väärin, se on isäni 40-vuotislahja. Ja oikeassa käytössä ollut.
Veljeni, joka nytkin oli mökillä mukanamme, voitti muistaakseni vuonna -63 jonkin kilpailun radion Nallekerhossa. (Vanhemmat lukijat sen varmaan muistavatkin, vetäjänä toimi Markus-setä.) Niinpä he matkustivat äitini ja pikkuveljen, joka oli tuolloin kuusivuotias, kanssa Helsinkiin ja suoraan radiolähetykseen. Muistan niin hyvin kun kaukana kotona kuuntelimme me loppuperhe tuota lähetystä korva kiinni vastaanottimessa. Tämä nallekello on muisto sieltä ja lisäksi hän sai myös valtavan teddynallen mukaansa, toki sekin on yhä tallessa mutta toisaalla.
Luumaljan vieressä on yksi vanhempiemme kihlalahja.
Keittokomeron kätköissä ... retroa ja posliinikannu on vanhempien häälahjakaluston yksi osa.
Häälahjoja vuodelta -47.
Sinkkisiä kakkuvuokia ja vanhoja ruokailuvälineitä ... muistan niin elävästi kun noitakin käytettiin.
Nyt en ehtinyt mitenkään erityisesti aarteita etsiä, vaan nämä olivat siinä ihan hollilla. Kaipasin kuitenkin suuria sinkkisiä tiskiastioita, ehkä veli on laittanut ne toisaalle kaappitilaa viemästä.
Keittolevy ennen sähköhellaa ja sähköinen silitysrauta, aiemminhan mökillä käytettiin niitä hellan päällä kuumennettavia.
Saunassa monet monet pyykit hinkannut pyykkilauta, sinkkinen vauva-amme, mahtanee olla vanhimman veljemme ensikäyttäjä eli vuodelta -49 ja kellertävä emalinen äitiyspakkauksen pikkuinen pesuvati jne.
Tässä oli vain satunnainen otanta aarteistamme. Pikkumökki, ullakko, liiteri kätkee sisuksiinsa myös paljon muistorikkaita esineitä, puhumattakaan veljeni koti, joka on myös vanhempieni rakentama ja heidän viimeinen kotinsa. Siellä on paljon paljon meille niin arvokkaita tavaroita ja muistoja mm. koulukäsitöitämme, äidin kangaspuut, jotka isä on rakentanut, mun ensimmäinen äitini ompelema vihkipuku vuodelta -73.......... runsaasti äitini ja isäni kättentöitä.
Ja alla on näiden ahkerien käsien ja rakkaiden vanhempiemme viimeinen leposija juhannuspäivänä kuvattuna.
8 kommenttia:
Kiitos Pike kauniista tarinasta. Monta minunkin lapsuudestani tuttua tavaraa vilahti kuvissa. Olenhan syntynyt -47 !
Kiitos jutustasi:)
tuksu
Voi , ihanaa Pike, kiitos tästä kuvapläjäksestä, todella upeaa.
Olen sulle hiukan kade siinä mielessä, että olette onnekkaita kun te olette säilyttäneet nämä kaikki vanhempienne jälkeen ja varmasti osaatte antaa niille arvoa. paitsi se pitsityynyliina joka lähti rievuiksi;) :(:( *itkee*
Toiset kun ei anna arvoa mummojen perintökaluille, vaan vievät kierrätyskeskukseen, kuten keväällä täällä oli oikein muuttokuorma mummon vanhaa tuotu kierrätykseen, oli vanhoja pöytiä ja tuoleja, piironkia jne...olin hiukan myöhässä, oli varattu lappu päällä jo useammissa.
Mukavaa työviikkoa sinulle ja sitten lomalle.
Kiitokset teille molemmille Tuksu ja Liisa!
Kommentoin molempiin osiin tässä.
Niin, mökkihän on kuin museo. Tavallaan munkin sormia syyhyttäisi laittaa se omalla tavalla mökkimäiseksi, mutta mielen toinen puoli tahtoo pitää sen sellaisena kuin isä ja äiti on sen jättänyt, museo mikä museo. Ehkä toinen tilanne olisi jos me käytettäisiin sitä enemmän, vaan nykyisin oikeastaan vain ylläpidetään sen kuntoa, siis veli lähinnä ja mie hoidan tuota siivouspuolta, toki autellaan muutenkin sen minkä ehditään. Virallinen omistaja mökille on veljeni.
Ystävälleni kerran heitin että jos mulla olisi ylimääräisiä varoja, niin ilmoittaisin tuon Huvila ja Huussi-ohjelmaan, mutta tiukoin omin vaatimuksin tietty, lähinnä kalusteiden suhteen.
Ja Liisa, on siellä pitsiverhojakin jemmassa, ehkä vaihdan ne, kun miehet korjailevat vähän keittiön nurkkaa, se kärsi hieman kulman oikaisussa.
Valitettavasti pelarguita ei ehtisi kukaan kastelemaan.
Ennenmuinoinhan siellä oli piha täynnä kukkaa ja kaikenlaista kasvillisuutta. Kuistin ja saunan ikkunan edessä oli kukkapenkit ja niiden takaa kauniisti naruihin kietoutunut humala räystäälle asti ja pitkällä seinällä valtavat ruusupensaat. Nurmikkoa kiersi kukkapenkit, jonka takana oli perunamaa, marjapensaat, mansikkamaa ja vihennesviljelmät.
Molemmat vanhempanihan olivat maalaistalosta kotoisin joten mullassa möyriminen oli heillä veressä ja mieluista puuhaa.
Toisaalta kun mulla ei ole lapsia eikä tällä veljellänikään, niin ehkä meidän jälkeen noista tavaroista ei kukaan piittaa, eikä mekään enää olla kovin nuoria. Kahden muun veljen lapsilla ei ole mitään kiinnostusta koko mökistä. Hehän kasvoivat etäällä täältä ja mitään suhdetta mökkiin ei heille ole syntynyt, korkeintaan muutamilta käynneiltä on jäänyt vain hyttysparvet mieleen.
Eli tuon mökin vaaliminen on kai vain meidän juttu, parikymmentä vuotta korkeintaan tästä etiäpäin jos vain jaksetaan ja vuodethan juoksee vauhdilla.
Niinpä Pike, teidän jälkeen siis kukaan ei arvosta mökkiä ja tavaroita.
kerrompa yhden jutun. tiesin tästä vasta jälkeenpäin ja harmittelen vietävästi.
Mummon kuoltua perilliset olivat jakaneet naapureille kuka otti ja mitä ja loput kaatopaikalle, siellä oli mennyt lipastoa ja sänkyä ihan roskikseen. tämä sattui viime talvena. ja tiesin tästä liian myöhään, että olisin pelastunut osan itselleni. eli ei mitään arvoa mummon perillisille. Joten teidänkin kannattaa miettiä tätä asiaa. Jos vaan mahdollista niin myydä hyvissä ajoin tavaroita arvostaville.
Ihania retrotavaroita!
Liisan blogista löysin tieni tänne.
Aivan ihanan nostalginen mökki tavaroineen. Kyllä mummula tuli mieleen noita katsellessa.
Niin se on, että toisen roska on toisen aarre. Hirveää kun viedään ihan roskiin tavaraa, eikö ihmiset todellakaan tiedä vai eivätkö välitä siitä, että on toisia jotka haluavat antaa uuden elämän vanhoille tavaroille kotonaan.
Samaa mieltä Liisan kanssa, että myykää tavarat niitä arvostaville niin niiden elämä jatkuu toisaalla (sitten kun sen aika tuleee).
Ihanaa kesänjatkoa!
Voi kuinka ihastuttava arkku siellä on! <3 Niin somat ruusutkin kyljessä!
Kiitos rakkaat kommentoijat!
Lähetä kommentti