Tallin takaa

Puolikuollut,
periaatepuu.
Oikeastaan meidän puolella,
mutta niin liki rajaa,
että sananen on kuultava naapuriakin.
Niin monta tekosyytä on kuultu
jotta tuo tuossa vielä seisoo,
kesäisinkin lähes lehdetön kurjimus.
Ei tykätä.

Vaan sen takana,
naapurin entisellä pottupellolla,
sitkeästä ruususta löytyi pari kaunista kukkaa,
näkyypä nuppukin odottavan.

Puoliltapäivin aurinkokin vielä väliin kurkisteli.
Lähdimme siis Marskin kanssa jatkamaan pihasiivousta,
tuulesta huolimatta.
Suunnittelimme haravointisuunnan tarkasti,
ei me nyt kahteen kertaan samoja,
vaikka väliin tuulenpyörre heitteli uusia tilalle.
Vähempänä ovat kuitenkin ... keltaiset lehdet.

Tavoitealueita mulla pitää olla,
kunhan tämä tästä,
niin tupakalle jne.
Alkoi satelemaan,
keskeneräinen tavoitealue suoritettiin loppuun.

Meän koira ei ole sokerista,
jos ei emäntänsäkään,
lenkille siitä
pikkasen märkiähän jo olimme.
Pian kyllä enemmän.
Kasvoihin sattui,
väliin tuli pieniä rakeita
eli niitä "äkäsiä akkoja puukot suussa".
Sitten olimmekin jo kovasti kosteita,
sisälle siitä ....

Tämän rakennuksen kuvetta kuljimme.
Aina olen tykännyt veturitalleista,
niiden kaarevista muodoista,
jykevistä punatiilistä,
korkeista ikkunoista.
Visioisin tiloille vaikka minkälaista uusiokäyttöä,
jos moisia ideoita tarvittaisiin.
Ja onhan tähän rakennukseen liittyvät toimet
olleet oleellinen osa perheemme leivästä,
kunnes vuodet täyttyivät ja eläke kutsui.