torstai 21. lokakuuta 2010

Valintoja

Mie olen koko illan tehnyt valintoja, huoh.
Piti päättää syönkö jädeä tai ruokaa,
helppo valinta,
piti päättää tiskaanko vai en,
työläämpi voitti,
piti päättää laitanko viel näitä nostalgiakuvia,
kyllä,
ilahduttaakseni kahta uskollista kommentoijaani
Tuksua ja Liisaa.
Oootte kyllä niin kivoja,
kiitoksia,
jaksatte kirjoittaa ilahduttavat sanasenne!

Toki muutkin vois!

Kuvat kasvavat hiukan kliksillä!

Alla kuvassa olemme vierailulla pariskunnan luona,
jonka miestä saamme kiittää siitä,
että meitä on lapsuudessamme kuvattu runsaasti.
Hän käytteli kameraa myös työssään rikospoliisina
ja valmisti itse nämä meidän kuvamme.
Lapsirakkaina mutta lapsettomina
me olimme hänelle oivallisia kohteita.
Keskimmäinen veljeni oli heidän kummipoikansa.

Mulla 1-vuotisneulemekkoni.
Pojilla siniharmaat polvihousut ja
ruskeat pässinpökkimät pitkät sukat, muistan.
Äidillä vispipuuron värinen mekko,
jota miekin lainailin noin reilun kymmenen vuoden kuluttua.
















Mökillä oman pikkumökkini kupeessa,
ikää seitsemän vuotta.
Neule ja päähine kirkkaanpunaiset valkoisin kuvioin,
hiihtarit mustat tai tummansiniset,
muisti pätkii tässä kohden
näin neljänkymmenen vuoden jälkeen.
Mökkini oli tuolloin vaaleansininen
... vai oliko?!























Aaaah, pikkuvelikin on jo ilmaantunut.
Mökkitunnelmia tädin perheen kesävierailulla.
Pikkuveli on kaapannut kanin syliinsä,
keskimmäinen veli hassutteli usein kuvissa.
Vaaleammat pojat ovat serkkujamme.

Mun mekko oli valkopohjainen vaaleansinisin pikkukukin.


















Kouluja on tullut käydyksi!
Rippikoulusta kunnialla suoriuduttu.

Mekko oli todella staili,
upeat leikkaukset,
harmi kun ei näy.
Hieno kangas, hiekanvaalea,
oma suunnittelema,
äidin tekemä.
Tätä leikkausta käytettiin myöhemmin
useampaankin vaatteeseen,
istuvuus perfect!

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihana minimekko! Äitini tuskaili tässä taannoin kuvia katsellessa, kun oli niin karmea muoti että hänenkin piti vielä nelikymppisenä lasten saannin jälkeen pitää minimekkoja, kun kaikilla oli. Mutta joillekin sopii kun on nuo sääret... :-)
Sori kun en ole kerinnyt viime viikkoina käydä katsomassa uutisiasi. Prkl:n työt häiritsee elämää!
On hienoa, että joku on ollut kuvaamassa elämää, mustavalkoiset kun vielä säilyvätkin hyvin. Nykyään on melkein toisinpäin: kuvatulvaa on liikaakin, mihin näitä kaikkia kuvia oikein tunkee? (No, kovalevylle).

Eva-Liisa kirjoitti...

Kiitos Pike itsellesi että jaksat tuoda näitä kuvia meidän iloksemme tänne. Taas on niin mahtavia tunnelatauskuvia. Tuo hiihtarikuva on sitten Ihana, nuo vaatteet ja katse aurinkoon!! Monot näyttäis olevan samalaiset kuin mulla lapsena.

Rippikouluaikaan tais olla muotia tuo mini!! Ja huonekalut siellä taustalla näkyy myös, joita ihailen tässä.

Soile kirjoitti...

Oi! Vanhoissa kuvissa on niin paljon nostalgiaa:) Meillä on vähän samantyyppisesti otettu perhekuva tätimme luona istumme juuri seinää vasten olevalla puusohvalla ja takana on taulu;) Olen siinä kuvassa varmaan jotain 5 vuotias...sitä on mukava aina silloin tällöin katsella.

Ahti kirjoitti...

"Hitaana hämäläisenä" en tule aina kommentoineeksi blogiasi. Mutta lähes jokaisen olen käynyt läpi pitkältä ajalta.
Tuksu-puolisoni on rikospoliisin tyttö, joten hänelläkin on varmaan jotain sanottavaa tähän postaukseen!

Pike kirjoitti...

Kiitos Saila,
Liisa,
Soile ja
Ahti, Tuksulle terkkuja, kommenteistanne!

Vuosi vuodelta nuo kuvat käyvät rakkaimmiksi.
Todellakin 70-luvun värikuvat on jo kamalan kulahtaneita, vaan vanhat mustavalkoiset senkus säilyvät.

Nyt alan valmistelemaan teille yllätystä,
saanko sen aikaiseksi onkin toinen juttu.