maanantai 17. joulukuuta 2012

Himmeli - pienin askelin

Tästä alkaa pieni tarina, jatkokertomus,
johon sinäkin voit vaikuttaa.
Laita haluamasi yksittäinen sana tarinan kommenttiin.
Huomioin haluamasi sanan seuraavassa tarinan osassa.
Jos sanakommentteja löytyy useampi,
käytän kaikki.
Linkki tarinaan löytyy myös oikealla sivupalkista.

Himmeli on myös jouluinen olkimobile.
Tässä tarinassa se on Hilmamaarian lempinimi.
Straw mobile is too a Christmasy Decoration.
In this story it is nickname to Hilmamaaria.

Tästä voisi tulla hauskaa, kokeillaan!

Ja tarina päättyi 20.12.2012
Kiitos osallistujat!
















Ja tarina alkaa ...

Himmeli asuu Kivijalassa. Hilmamaaria on oikea nimensä, mutta Himmeliksi häntä on aina sanottu. Hän ei ollut lapsuudessaan kotinsa ainoa himmeli, niitä oli paljon, sillä äitinsä hankki elantonsa itselleen ja hänelle, Himmelille isolla hoolla, rakentelemalla noita kauniita, herkkiä olkikoristeita.

Kivijalassa ei ole enää ainoatakaan himmeliä paitsi tietysti Himmeli itse, isoolla hoolla. Hän ...
istuu suuressa, punaisessa lempituolissaan ja ojentaa jalkansa eteen, sitten toisen. - Ovat ne kyllä aika pienet, hän toteaa ääneen. - Vaan enhän minäkään kovin suuri ole!
Samaa mieltä vaikuttaa olevan rakas, harmaa kissa, joka ohikulkiessaan kiehnaa vasten Himmelin jalkapohjia. Sitten se häipyy omille teilleen ...
ohitse emäntänsä lankakorin. Siellä on käynyt kuin pyörremyrsky. Lankakerät ovat sikinsokin ja osittain purkautuneenakin. - Siekös se olet tuolla käynyt mellastamassa?
Kissa jatkaa matkaansa kuin ei kuulisikaan. Himmeli vetää korin lähemmäs tuoliaan siistiäkseen auenneet kerät. - Kas! hän ihmettelee pyöritellen kädessään korista löytämäänsä punaposkista omenaa. Himmeli haukkaa palan hieman pehmenneestä hedelmästä. - Hyvää!
Kissakin kurkistaa keittiön ovenpielestä. 

Samalla hetkellä ...
kuuluu kolinaa jalkakäytävällä talon edessä. Himmeli rientää ulko-ovelle, hän tietää mikä äänen aiheuttaa. Kadulla, portinpielen suuren pihlajan alla, iloinen postimies heiluttaa kirjettä kädessään. Sen hän on juuri nostanut kolisevasta postikärrystä. Juoksujalkaa Himmeli rientää luokseen ja nappaa kirjeen käteensä. - Oi kiitos kiitos!
Hän mosauttaa pusun miehen poskelle ja rientää takaisin taloaan kohti. Portailla hän katsoo kirjekuorta miettien - Kukahan kumma?
Hämmästys kasvaa, kun hän lukee kuoresta oman osoitteensa, mutta saajaksi on merkitty ...
Joulumuori! - Mitä ihmettä! Olenkos minä ...! Himmeli astelee takaisin taloonsa. - Tulehan Pilleri! hän kutsuu kissaansa, jonka tekisi mieli jäädä istuskelemaan ulkoportaan kaiteelle.
Himmeli pysähtyy suuren eteispeilin eteen ja katselee kuvajaistaan. - Vai Joulumuori! No todentotta minä siltä näytänkin.
Onhan hänen kiharainen harmaa tukka liehumassa harteilla, pitkän punaisen aamutakin reunat ovat koristeltu strutsin sulilla ja jalassaan hänellä on pörröiset koiraa esittävät teddytossut.
- Onkohan joku lapsi nyt erehtynyt? hän pohdiskelee. - Tai onko niin erehtynytkään, kyllähän hän aikamoinen muori on, mutta että joulupukin! jatkaa hän mietiskelyään peilin edessä potkaisten kuumat tossut jaloistaan.
Paremmin aamutakin kanssa sopivat tupsuiset, korkeakorkoiset, naiselliset kotikengät siirtyvät koristamaan hänen jalkojaan. Nyt peilistä kuvastuu häivähdys Himmelin menneistä vuosista, niistä, jolloin hän asusti Atlantin toisella puolen Vegasissa. - Oi voi! hän huokaa makeille muistoilleen ja jatkaa matkaansa sisemmäs taloa kirje yhä kädessään.
Pilleri ... on sillä aikaa hypännyt ikkunalaudalle peseytymään. Valkoisen kissan toinen kylki on hiilenmusta. 
- Perhanan nokipannu, taasko sinä kyhnytit siihen itseäsi. Mikä viehtymys sinulla siihen on? Se on kukkia varten ja koristaa verantaa. No itsepäs itsesi siivoat!
Pilleri jatkaa kylkensä nuolemista, eikä ole kuulevinaan emäntänsä huolehtimisesta.

Himmeli istahtaa uudelleen lempituoliinsa jatkaakseen lankakerien selvittelyä. Kirjeen hän laskee viereiselle pikkupöydälle. Langat unohtuvat samantien, hän pohtii kirjeen salaisuutta. Onko hänellä oikeus avata se vai laittaako hän kuoreen uuden osoitteen, Korvatunturin, ja käy pudottamassa sen keltaiseen postilaatikkoon ja unohtaa koko asian. Toisaalta hän ei tee mielestään väärin, jos hän katsoo sen sisällön ja jos siinä on joululahjatoiveita, hän voisi sitten laittaa sen edelleen oikeaan paikkaan. - Ehkä minä olen jollekin Joulumuori! Ehkä kirje onkin minulle osoitettu!
Niinpä hän päättää avata kuoren ja ryhtyy oitis tuumasta toimeen. Kuoren repeytyessä kirjeestä putoaa jotain pientä lattialle. Kirjavalla villamatolla kimaltelee kultaa, pieni koru. Himmeli nostaa sen käteensä, tarkastelee sitä kämmenellään pyöritellen. - Tämähän on jotenkin tutunnäköinen! ihmettelee hän. - Missä minä olen tällaisen nähnyt? Himmeli pinnistelee muistiaan. - Jestas sentään, Rillu-serkullahan oli tällainen! hän suorastaan hätkähtää muistikuvaansa.
Nopeasti hän ...
ponnahtaa tuolistaan ja etsii käsiinsä valokuva-albumin lapsuusvuosiltaan. Hetken selailtuaan hän löytää etsimänsä kuvan. Siinä hän istuu muutaman vuoden ikäisenä Rillu-serkun, joka on kuvanottohetkellä jo nuori nainen, sylissä, hipelöiden serkun kaulalla korua, sitä samaa, joka juuri äskettäin tipahti kirjekuoresta. 
Seuraavaksi hän tarttuu kuoreen ja vasta nyt hän huomaa osittain postimerkkiä peittävän leiman. Sehän ... on Brasiliasta!

Himmeli kaivaa kirjeen kuorestaan. Paperiin on teipattu myös avain ja korua kiinnittänyt teippikin siinä vielä roikkui.
- Dear Joulu Muori and her Daughter! näillä sanoilla kirje alkaa. - Omituista, kerrassaan omituista!
Kirje jatkuu ... I´m Jose, Ritva´s husband ... ja näin ilmoitan teille, että rakas puolisoni lähti tältä maalliselta vaellukseeltaan muutama kuukausi sitten. Olen nyt selvitellyt hänen tavaroitaan ja muistan kuinka hän usein puhui serkustaan, joka ihaili hänen koruaan. Ritva myös esitti monesti toiveen, että teidän tyttärenne saisi tämän korun. Löysin vihdoin lapun, jossa oli teidän nimenne ja osoitteenne ja nyt toteutan tämän rakkaan vaimoni toivomuksen. Myös mukana oleva avain on Ritvan kotimaan aarteita. Minulla ei ole aavistustakaan minkä oven se aukaisee? Toivottavasti tämä kirje saapuu perille! ... Lopussa on perinteiset toivotukset ja tämän Josen koko nimi ja osoite Brasiliassa Manauksen kaupungissa.

- Aah, Rillu pääsi kuin pääsikin viidakkoon! Himmeli hihkaisee.
Nyt hän muistaa, kuinka serkkunsa oli siitä aina haaveillut. Ja todentotta, hänhän sanoi Himmelin äitiä leikillään Joulumuoriksi, niiden himmeleiden takia. Josen löytämässä lappusessa mahtoi lukea äidin osoitteen nimenä Joulumuori ja mies oli luullut sitä nimeksi. Tämä mysteeri selvisi, mutta entäs tämä avain! Sen perässä roikkui hentoinen avaimenperä, ikäänkuin pyrstö, kultakalan pyrstö! ...

- Vai on Rillu kulkenut tiensä päätökseen! Uskon että hänellä oli hyvä elämä. Muistan äidin maininneen, ettei serkulla ollut lapsia. Tämä tuli puheeksi silloin, kun Rillun äiti kuoli.
- Pitänee ottaa yhteyttä Joseen, ainakin kirjeen kirjoitan! Nyt maistuisi pikkuinen konjakki! tuumaa Himmeli itsekseen, nousee tuolista ja kaivelee vanhasta, suuresta, jalopuisesta piirongista pullean, ruskean pullon ja kauniin kristallilasin.

- Voi kuinka muistan ihaillen katselleeni, kun Rillu ratsasti hevosellaan pitkä tukka hulmuten pitkin niittyjä ja mukana vauhdissa juoksi kaunis varsa, jota kutsuttiin hänen nimellään Himmeliksi sen oljenkeltaisen värin vuoksi. Tuolloin hän ajatteli tekevänsä isompana samoin, siis ratsastavan, mutta kuunaan hän ei ole hevosen selkään noussut.

Himmelin vaipuessa muistoihin Pilleri on kaivanut uudeksi lelukseen keskenkutoisen lapasen lattialla lojuvasta lankakeräkasasta. - Hoihoi, sitä et kyllä nappaa! huudahtaa hän kissalleen, joka   harmistuneennäköisenä jatkaa kylkensä pesua.

Avain ... askarruttaa kovasti Himmelin mieltä. - Missä on lukko tälle avaimelle!

Konjakkilasi on tyhjentynyt ja aikaa on kulunut aatoksissa. Himmeli nousee täyttämään lasinsa.
- Nyt on tehtävä taikoja!
Hän kaivaa huivikokoelmistaan äidiltään perimänsä suuren silkkihuivin, jonka tietää Rillun tuoneen maailmanmatkoiltaan. Korun hän kiinnittää kaulaansa ja alkaa penkoa albumihyllystä äitinsä vanhoja päiväkirjoja. Hän valitsee aikakauden, jolloin arvelee Rillun olleen tyttöikäinen. Varmasti kirjasta löytyy jotain juttua juuri serkusta. Näine varusteineen hän istahtaa takaisin tuoliin, kietoo huivin tiukasti harteilleen, etsii päiväkirjasta maininnan Rillusta ja hörppää reilun määrän konjakkia. Toinen käsi puristaa päiväkirjaa tiiviisti rintaa vasten, toisessa kädessä hänellä on avain ja sormenpäät painuvat korulle. Silmät sulkien hän keskittyy saamaan yhteyden Rillun tuntemattomaan elämään ja lukkoon, jonka avain hänellä on kourassa. 

Aika on tuntematon käsite Himmelin liukuessa pois omista ajatuksistaan, tästä hetkestä. 
Yhtäkkiä ... hän muistaa Edith-tädin, Rillun äidin, taskukellon. Se on saatava vielä tähän sessioon.  Kellolla oli niin merkittävä rooli tädin ja Rillun elämässä. Kuinka usein päivässä täti vetikään sen esiin, julisti ajankulun ja hoputti Rillua erinäisiin askareisiin. Kello oli hyvin miehekäs, reilunkokoinen, juuri sellainen kuin suurikokoiselle tädille sopikin. Kello löytyy helposti piirongin laatikosta. Himmelin äiti oli pysäyttänyt sen osoittamaan aikaa jolloin Edith-sisarensa oli kuollut.

Hetken Himmeli pohtii pitäisikö hänen vetää kello käyntiin vai antaisiko olla sen pysähdyksissä. Kuitenkin tässä oltiin menossa kuolleiden henkilöiden maailmaan joten parempi kellon on seistä, niin Himmeli päättää.

Uudelleen hän asettuu tuoliinsa, puristaa tavaroita itseään vasten ja sulkee silmänsä. Pian hän tuntee matkaavansa menneissä ajoissa jo poislähteneiden tuttujen henkilöiden kanssa. Aika kuluu ja Himmeli katselee kuin elokuvaa ajasta kauan sitten. Siinä on hyvä olla ja hymy hiipii usein hänen huulilleen, muistot ovat mukavia.

Himmeli tuntee liikettä jalkojensa tuntumassa ja avaa silmänsä hyvin raukeassa olotilassa. Pilleri leikkii huopatossulla, jonka se on kaivanut kuistin nurkasta.
- Niinpä niin, huopatossu! oivaltaa Himmeli. Siitä on nyt lähdettävä selvittämään avaimen salaisuutta.
- Oi sinä ihanainen Ilo-Pillerini! hän huudahtaa kissalleen ja sivelee hellästi ystävänsä poskea...

Yhtäkkiä Himmeli muistaa hyvin elävästi erään tapahtuman lapsuudestaan. Hän oli melko pieni ja Edith-täti oli pyytänyt häntä hakemaan jonkin tavaran Kivijalan eräästä varastosta ja kyllä, se oli juuri tämä avain, jonka hän tuolloin sai käteensä aukaistakseen lukon. Himmeli oli mennyt pyydetylle asialle, aukaissut varaston oven ja hapuillut valokatkaisijaa. Se olikin kauempana ovenpielestä kuin muiden Kivijalan varastoiden. Pimeässä hän eteni varovasti, mutta nähtävästi ei tarpeeksi varoen. Kuului valtava kohina ja karvaisia öttiäisiä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Takuulla hän kirkaisi paetessaan kellaritiloista suoraan ylös Edith-tädin luokse. Hengästyneenä hän kertoi outojen öttiäisten hyökkäyksestä pimeässä. Täti rauhoitteli häntä. - Ei siellä mitään öttiäisiä ole, lähdetään yhdessä katsomaan. Mie otan taskulampun mukaan.

Käsi tiukasti tädin kädessä he palasivat kellariin. Taskuvalon kiilassa he näkivät huopatossuja jo pitkin kellarin käytävää. Kurkistaessaan varastoon huopikkaita oli vielä enemmän hujan hajan lattialla.
- Olet tainnut törmätä huopikaspinoon täällä pimeässä. Nämä ne karvaisilta tuntuivat. Onneksi eivät olleet hokkareita! nauroi täti ison ihmisen isoa naurua.
- Nii-i! huokaisi Himmelikin.

Himmeli pyörittelee avainta kädessään. Talo, jonka kivijalassa hän asuu, on pieni kerrostalo. Ylemmissä kerroksissa on vuokrattuja asuntoja ja kivijalassa oli aikoinaan myös Edith-tädin kauppa. Se oli hyvin vaihtelevainen sekatavarakauppa, tavarat olivat milloin mitäkin. Siellä myytiin myös äidin tekemät himmelit ja muut olkityöt. Talo jäi tädin kuoltua hänen äidilleen. Ja kun aika jätti äidin, Himmeli peri kaiken. Rillu sai perintönsä rahana ja matkusteli entistä enemmän maailmalla.

Himmeli ei ollut käynyt kellarissa pitkiin aikoihin. Hän oletti, että kaikki varastot olivat vuokralaisten käytössä, mutta ehkä näin ei ollutkaan, sinne siis. Hän muisti hyvin, mikä varasto oli säikäyttänyt hänet pikkutyttönä öttiäisillään. Saavuttuaan kellariin, hän huomaa, että sen varaston oven edessä on jonkun asukin suksia ja sauvoja. Ovea ei ole aukaistu pitkiin aikoihin, sen näkee pölykerroksesta, joka oven edessä on. Hän siirtää urheiluvälineet toisaalle ja työntää avaimen lukkoon. Ovi aukeaa helposti, nyt hän muistaa kuinka kaukana valokatkaisija on ja varovasti hän kurottautuu sitä kohden. Öttiäisistä ei ole tällä kertaa tietoakaan. Himmeät hehkulamput valaisevat tilaa, joka ei ole suinkaan tyhjä.

- Jestas sentään! Himmeli huokaa ääneen.
Tila on täynnä erilaisia tavaroita, Edith-tädin kaupan aikaisia. Siellä on vielä huopatossujakin, äidin tekemiä himmeleitä on katto täynnänsä. Hyllyt notkuvat värikkäistä lelulaatikoista, niitä siellä on enimmäkseen. Lattialla laatikkopinojen välissä on vain kapea kulkureitti. Himmeli kurkistaa yhteen laatikoista, se on täynnä kauniita kuvioneulepaitoja ja sukkia.

- Mitä ihmettä minä näillä teen?
Juuri sillä hetkellä lattialle putoaa oven lukosta löysällä roikkunut hela. Siitä syntyy hyvin kirkas kilahdus vasten betonista lattiaa ja samalla hetkellä kilahtaa myös Himmelille ajatus.

- Täällähän on lahjoja ensi jouluksi koko kaupungille! hän huudahtaa. - Nyt vain kiireesti tonttupuuhiin!

Himmeli ryhtyy selvittämään lahjatarpeita sosiaalitoimistosta, lastenhuollosta ja hyväntekeväisyysjärjestöistä. Niissä ilahdutaan hänen suunnitelmistaan.
Varastosta löytyy jonkin verran joululahjapaperia, muttei läheskään tarpeeksi. Sylitolkulla hän ostelee niitä joka paikasta mistä vaan löytää. 

Iso on hänen urakkansa, mutta ilolla hän pakkailee joka tuotteen kauniiseen pakettiin. Niihin hän laittaa pienen teippimerkin, minkä ikäiselle ja kummalle sukupuolelle lahja sopii. Huolella hän asettelee kunkin kohderyhmän omiin paikkoihinsa. Kolmen kuukauden kuluttua alkaa hänen asuntonsa olla lahjapinoja täynnä, osa pinoista on jätettävä varastoonkin.

Joulun lähestyessä tyytyväiset lahjojen jakajat hakevat paketteja monin pakettiautolastein. Himmelillä on hyvä mieli.

On jouluaattoilta, Himmeli on kattanut itselleen perinteisen jouluateria. Hän istuu pöydän päässä ja katselee valokuvia, jotka hän on nostanut seurakseen juhlapöytään. Kuvissa on äiti, Rillu ja Edith-täti.
- Tämä on hieno joulu, kiitos teille rakkaat! Himmeli kohottaa viinilasinsa kuvia kohden. 

Tarina päättyy tähän!



38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jalka

Pike kirjoitti...

Kiitos anonyymi! Sana jalka on käytetty.

Anonyymi kirjoitti...

pyörremyrsky

t. itse

Anonyymi kirjoitti...

omena

t. Niko

Pike kirjoitti...

Kiitokset sanoista pyörremyrsky ja omena!

Anonyymi kirjoitti...

jalkakäytävä

t. itse

Unknown kirjoitti...

Pihlaja

Pike kirjoitti...

Kiitos itselleni sanasta jalkakäytävä ja anonyymille sanasta pihlaja!
Käytän ne hetimiten!

Anonyymi kirjoitti...

pilleri

t. itse

Anonyymi kirjoitti...

koira & kenkä

t. Niko & Arska

Anonyymi kirjoitti...

Nokipannu

Anonyymi kirjoitti...

Koru

KristiinaS kirjoitti...

serkku

KristiinaS kirjoitti...

albumi

Pike kirjoitti...

Kiitokset Kristiina ja anonyymit sanoista nokipannu, koru ja serkku! Ne on käytetty tarinassa.

Kiitos etukäteen Kristiina sanasta albumi, perästä kuuluu ...

Pike kirjoitti...

Sana albumi on käytetty.
Lisää sanoja kaivataan, jotta tarina edistyisi!

Anonyymi kirjoitti...

viidakko

t. itse

Anonyymi kirjoitti...

kultakala

t. Niko

Pike kirjoitti...

Sanat viidakko ja kultakala on nyt käytetty, kiitokset niistä!

Anonyymi kirjoitti...

hevonen

Anonyymi kirjoitti...

varsa

Anonyymi kirjoitti...

lapanen

Pike kirjoitti...

Kiitokset sanoista hevonen, varsa ja lapanen!
Alanpa oitis käyttämään niitä tarinassa.

KristiinaS kirjoitti...

päiväkirja

Pike kirjoitti...

Kiitos Kristiina päiväkirja sanasta!

Johan tarinaa saatiin taas etiäpäin.

Anonyymi kirjoitti...

huopatossu

Anonyymi kirjoitti...

taskukello

Pike kirjoitti...

Kiitos Anonyymit sanoista huopatossu ja taskukello!
Jatkanpa tarinaa nuo sanat sinne upottaen.

Anonyymi kirjoitti...

hokkarit

Pike kirjoitti...

Anonyymi, kiitos hokkareista!

Sana on käytetty.

Anonyymi kirjoitti...

sukset+sauvat

Pike kirjoitti...

Kiitos Anonyymi!

Sukset ja sauvat ovat nyt mukana tarinassa.

Anonyymi kirjoitti...

lahja

KristiinaS kirjoitti...

hela

Anonyymi kirjoitti...

tonttu

Pike kirjoitti...

Kiitokset sanoista lahja, hela ja tonttu.
Käynpä juurikin ujuttamassa ne tarinaan.

Pike kirjoitti...

Nyt Himmelin tarina saa päätöksensä!

Kiitos mukanaolijat ja osallistujat!

Anonyymi kirjoitti...

kiitos ihanasta tarinasta!