sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Taas se tuli


























Tuli märkä lumi.

Lenkkikaverikin urvahti tyystin.
Hassua kun koiruli näyttää isolta tuossa kuvassa.
Oikeasti se nukkuu yönsä meidän jaloissa
eikä sitä edes huomaa.
Harmillista on kova karvanlähtö,
mutta eihän se ymmärrä
miksei nyt siinä saisi olla.
Eilen imuroidessa pölypussikin täyttyi villasta.

On vain yllättävän hankalaa löytää niitä tuoksuja,
jotka imurinpussiin sujautetaan.
Tänään löysin Prismasta kahdenlaisia ja tietysti ostin varastoonkin.
Niistä tuoksutetuista pikkupumpulipalloista en pidä,
vaikutus riittää yhteen imurointiin.
Joskus aiemmin oli sellaisia muovitettuja kapselinmallisia,
ne olivat hyviä.
Jos ei koiraa omista, ei voi kuin kuvitella,
miltä imuri tuoksuu kun se lämpenee,
haisee märältä koiralta.

























Kun lunta sataa lämpöasteilla ja
yöllä hieman viilenee,
niin sehän on pian jäätä.
Ja suurella todennäköisyydellä huomenissa sataa vettä,
se on kaljamaliukkaat edessä taas.
Koko viime viikon saimme taiteilla kykyjemme mukaan pystyssä pysymistä,
se alkoi jo raivostuttamaan.
Päivän tai kaksiko asteluolosuhteet olivat hyvät ja
nyt taas .... mrrrrrr!































Ja tulppaanit ovat ...
vaiheessa!



2 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tsemppiä teille! Onneksi tänne ei pitäisi ihan vielä tulla lunta niin ehtii vähän istutella.
Koirulin ei nyt pitäisi luopua karvoista, sano sille :-D

Pike kirjoitti...

Lumessa se onkin kestäminen, mutta mieluummin se kuin sade!
Josko koiruli tekee talvialuskarvaa,
kiirettä pitää, nythän on jo marraskuu!