Taulut seinillä, yläkerran portaikko

Nämä on tuotu aikoinaan Italiasta.
Ylemmässä on kuva kankaalla, joka on "pehmustettu" hieman ulkonevaksi.

Alimmainen on tuotu anopille,
mutta kuolemansa jälkeen se tuli meidän seinälle.
Kuva on kuin kuparipakotusta, hyvin kolmiulotteisennäköinen,
mutta paperista kuitenkin tehty tai siis foliosta.

Vesilinnut ovat omia vesiväriharjoitelmia vuodelta -93.
Mie olen aina kokenut vesivärit vaikeiksi,
tulevat suttuisiksi, mutta luulen että kärsivällisyydestä se vaan on kiinni.

Suurehko valokuvasuurennos,
tällä on merkitystä mun miehelle ja ammatille,
jota hän teki eläkevuosiin asti.
Aurinko ei ole tuo joka kajottaa,
vaan portaikon valo.


Kuvat sikseen ... tärkeimpiin tehtäviin.

Aattona saimme asennettua vihdoin kaiteet portaisiin.
Niistä on tullut tarpeelliset,
kun kumpaisenkaan jalat eivät ole enää nuoruuden voimissa,
varmuuden vuoksi, on jotain mihin tarrata, jos horjahtaa.

Emme halunneet sivukaiteita,
kun muutoinkin portaat ovat ahtaat kun tarvitsee roudata isompia tavaroita ylös alas.
Laitoimme ne portaiden keskipalkkiin,
siihen ylettää mennen tullen kiertäessä.

Vetäsin jo ensimmäisen lakkakerroksen niihin.

En viitsinyt pyhiksi vetäytyä yläkertaan maalaamaan,
joten kehittelin käsityön,
jota voi kutoa ohimennen.
Ja todella pimeässä olen tuota kilkutellut,
säärystimiä, jotka yltävät polven yli.

Käytössä hyväksi havaitut töissäkin ja yhdet mulla jo onkin,
mutta niissä on nilkkaosaan tehty taite,
ei kiva saappaan sisällä.
Ja näistä tulee villaiset,
takuulämpimät.

Aattoillan vietimme hyvin rauhallisesti.
Mies ja veljeni veivät hautakynttilät.
Sillä aikaa mie valmistin ruokaa, tai siis lähinnä lämmitin.
Perinteiset laatikot, salaatit, kinkut ...
Sentään paistoin lämpimiä torttuja jäkiruokakahville.

Tänään menemme pikkumiehen luokse iltakahville.
Joten nyt Marskin kanssa lenkille,
pakkastakaan ei ole enää kuin 17.
Sen jälkeen kevyehkö ruokailu, sillä uskonpa,
että pikkumiehen luona on runsaat suolaiset ja makeat herkkuleivonnaiset odottamassa.