sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vangittu valo, paleltunut perhonen






























Vangittu valo ja
paleltunut perhonen ovat tässä.
Joskus mie ihmettelen kun valitellaan otsikoiden keksimisen vaikeudesta!










































Harvinaisen pitkään hupsahti meidän aamu ja riittivät unenlahjat.
Kun silmät oli saatu auki kahvilla ja puurolla,
ponkaisimme lumitöihin.
Nyt täytyy sanoa, että jollei lumilinkoa olisi,
niin tiukkaa vääntämistä ja paljon pitempää työrupeamaa se olisi tietänyt.
Hiki tuli jo aputyttönä olemisessakin.
Putsailin talonreunamat ja muut ahtaat paikat pappakolalla konemiehen helpotukseksi.
Lunta oli tullut ja tuiskunnut melkoisesti ja
lauhtumisen takia pinta oli ihan jäätä.
Meidän sisäinen sanonta on, että pakkanen laihtui,
niinhän se numeraalisesti on.
















































Näitä on syötävä vielä kun löytyy,
ehdottoman paras kaupanvalikoimissa on Antellin tortut,
kahvilatarjonnassa paikallisen konditoria Mioritan.





























Kun hetken olin puhallellut ulkotöiden jälkeen ja
tortun mussuttamisen,
lähdimme Marskin kanssa päivälenkille.

Kyllä kannatti reitti suunnitella etukäteen,
sillä kaakkoistuuli oli melkoinen, onneksi pyörätiet oli aurattu hyvin.
Ajoteitä kun katsoin, olin tyytyväinen ettei autolla tarvinnut lähteä minnekään.
Hupunreunassa piti väliin roikkua tiukasti,
tuntui että koko "tikkitäkkikin" lähtee tuulen mukaan.































































Pikkumiehellä on ikäisekseen erikoiset mielenkiinnon kohteet,
esimerkiksi valokuvienkatselu.
Tämän tästä hän sitä ehdottaa.
Ja kun viimeksikin kauppareissulla tapasimme erään kouluaikaisen bestikseni,
tietysti jutustelimme sen minkä ehdimme,
piti mun kotiin päästyämme kaivella esiin senaikainen luokkakuva ja
ikäänkuin todistaa pikkumiehelle, että kyllä, kyllä me oltiin kavereita.






























Tämän kohdalla hän on huokaillut, että ei voi olla totta!
Melkein satavuotias valokuva! Oliko silloin todellakin jo kameroita!

Kuva on äitini vanhempien kihlakuva.
Ja pikkumiestä tietysti kiinnosti myös sotilaspuku.
Siinäpä menikin tovinen kun kävimme läpi Suomen historiaa niiltä ajoin.









































Ja mummeli vauvana, se pikkumiestä naurattaa.

Kastetilaisuudessani olivat myös vanhan valokuvan pari.
Kaukaa olivat tulleet tyttärensä tytön juhlaan.

Nyt vasta silmiini pistää tuo sana, tuomiosunnuntai!
Vaikkeivät vanhempani mitenkään erityisemmän uskonnollisia olleet,
niin luulen ja muistelisin,
että tuomiosunnuntaista puhuttiin tuosta tietystä sunnuntaista enemmänkin lapsuudessani.
Adventti on jäänyt paremmin mieleen vielä näinä päivinäkin,
uskonnollisuudesta mie olen etääntynyt matkan päähän.

























Ja kyllä nyt on odottamista.
Sain vihdoin leikkausajan reilun parin viikon päähän.
Odotan sitä ihan into piukeena.
Reilun viikon päästä menen labra-, röntgen- ja ultratutkimuksiin.
Päivää ennen leikkausta menen vielä uudestaan labrakokeisiin.
Nyt toivoa sopii, ettei niistä löydy mitään estettä leikkaukseen.
Kurkkuani olen yrittänyt varjella ja suojella, kun  se on aika-ajoin hiukka kipeänä,
tuskin laittavat hengitysputkea ärtyneeseen kurkkuun.

Kyllä nykyään on tarkkaa ja hyvä niin.
Miehenkin suunniteltua polvinivelenlaittoa varten
hän sai kutsun kasvoluiden ja hampaiden kuvauksiin.
Ensin luulimme, että nyt on menneet lähetteet sekaisin,
mutta tarkistettuaan, kyllä kutsu oli ihan oikealle tullut,
kaikenlaiset tulehdukset "kaivetaan" esiin.




3 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi hurja, teillä on varmaan ollut aikamoista urheilua sen lumen kanssa, jos siihen oli jäätynyt kuori. Äh. Itse en kyllä pidä auki kuin kapean "juoksuhaudan", mitä pitkin pääsee tieltä taloon, muualla pihalla kulkeminen on minimissä - no lintujen ruokintapaikoille ja kompostille on tietysti polut.
Pikkumiehelle jää varmasti paljon paremmin historia ja vuosiluvut päähän, kun ne muuttuvat näin konkreettisiksi tarinoiksi ja vieläpä omasta suvusta, nämä kertomukset ovat varmaan muistissa loppuelämän! Hienoa kun jaat tietoa ja tarinaa suvusta.

Pike kirjoitti...

Kiitos Saila kommentista!

Meidän pihalla puolestaan tehdään melko isot alueet lumivapaiksi, kun on tuota autoliikennettäkin. Olenkin miettinyt missä sie säilytät autoasi siellä saaressa, kun pihasskaan ei näy?

Mielenkiintoista pikkumiehelle todellakin kaikenlainen historia, mutta valitettavasti me emme ole "verisukulaisia" ja niinpä suhteet mun sukuun loppuu sinä päivänä, kun mua ei enää ole. Hän kyllä tietää että olen sellainen extramummo eli mummeli.

Saila kirjoitti...

Joo, tosiaan. Jätän autoni aina ihan tien viereen mistä pihani alkaa, jotta se ei ole häiritsevästi keskellä pihaa. Minusta auto kun ei ole mikään pihan kaunistus ;-) Näin sille tarvitsee aurata vain pieni paikka kylätien reunamalta.